Residenssiviikko 4 - Hangon rakennuskulttuurin murusia

Ensimmäinen muru on mainekkaan Suomalais-Englantilaisen Biscuittehdas Oy:n eli Hangon keksin tehdasrakennus vanhimmilta osiltaan vuodelta 1916. Vieläkin käytetään sanontaa hymyilee kuin Hangon keksi.

Tältä näyttää, kun hymyilee Hangon keksin tapaan. Oikeasti aika hurja tyyppi, kuvittelin sitä auringoksi, mutta lähteiden mukaan se on kuu-ukko. Tuota hymyä voi tulkita monella tavalla, vahingoniloinen  tai sitten vaan riemukkaalla tuulella?

Viereisellä tontilla on Hangon lasitehtaan rakennus noin vuodelta 1934. Tämä jäi vähän arvailuksi, en löytänyt ketään vahvistamaan tietoa. Rakennus muistuttaa paljon Riihimäellä sijaitsevaa entistä ikkunalasitehdasta, jossa toimii Suomen lasimuseo. Kannattaa käydä tutustumassa, hyvät ajankohtaiset näyttelyt.

Länsi-Sataman konttilaivojen pakkaamisesta on kerrottava. Lastaaminen tapahtui vauhdikkaasti kontteja oli rivissä kymmenittäin, vetoajoneuvot pyörittelivät niitä pitkin ramppia laivan uumeniin ja kannelle hirmuisella vauhdilla. Kaikki tapahtui suunnitellusti ja harmoonisesti lipuen, kaikki tiesivät kuvioiden kulun. Kuin pienten joutsenten tanssi jättiläiskoossa. Lopuksi vetoautot porhalsivat jonossa satamarakennukselle, taisi olla kahviaika. Ihailin miten vaivattomalta kaikki näytti.

Mutta sitten tämä kombo. Ah, oh ja voih. Ihmettelen kaavoittajien oivallusta rakentaa asuinkerrostalo suoraan avomerelle päin, melkein satamarakennuksen kylkeen. Asunnot maksavat todennäköisesti maltaita. Entisajan ihmiset rakensivat saaristossa talot suojaiseen paikkaan, ymmärrettiin tuulen voima.

Nyt on pakko loikata syksyisen Bulevardin kautta puurakennusten lempeään maailmaan.

Hangon edustalla on Gustavsvärnin satamamajakka, jossa asui majakanvartijoita perheineen, lapsia oli enimmillään 15. Oppivelvollisuuslaki astui voimaan 1921 ja kouluikään kasvaneet lapset tulivat kouluun Hankoon. Osa lapsista oli sukulaisten luona kortteerissa ja jotkut perheet rakensivat kaupunkiin oman talon, tässä yksi sellainen Korkeavuorenkadulla.

Edellisessä postauksessa kerroin Hangon museon laajasta Adelaide pukukokoelmasta. Tämä ja seuraava huvila Appelgrenintiellä liittyvät Bergenheimien suvun historiaan

Tässä vielä Villa Familiaris tien toisella puolella

Syksyn lehtien myötä hyvästelen Hangon. Kiitos lukija, kun kuljit tämän matkan kanssani. Palaan Hankoon.

 

Residenssiviikko 3 - pukeutumisen historiaa

 Pääsin kurkistamaan Kokoelmakeskus Leirassa säilytettävään Hangon museon Adelaide pukukokoelmaan. Hangon museolla on laaja, yli 500:en tekstiilin kokoelma 1700-luvulta 1900-luvun alkuun pääasiassa naisten asuja. Ne kertovat suvun tarinaa kuuden sukupolven ajalta. Kokoelma on nimetty Adelaide Armfeltin, myöh. Ekestubbe ja Indrenius (1829-1894) mukaan.

Pukuja säilytetään pitkissä pahvilaatikoissa, silkkipapereihin käärittyinä. Tässä museonjohtaja Laura Lotta Andersson raottaa varovasti Emilie Bergenheimin (1854-1899) hääpukua nähtäville.

Tämän verran otettiin esille, hauraat tekstiilit eivät kestä liikuttelua ja taivuttelua. Puvussa on laaja helma, turnyyri ja mahtava laahus ja vielä iso rusetti koristeena. Materiaali on kermanväristä paksua atlassilkkiä.

Yksityiskohtia puvusta. Emilia kävi Heurlinin koulua kolme vuotta, sen lisäksi hänellä oli guvernant, kotiopettaja miss Elise. Laulu- ja maalausopinnot kuuluivat kasvatukseen. Taidetta hän opiskeli myöhemmin myös Ranskassa

Emilian todennäköisesti häämatkalla käyttämä puku.

Tässä puku näytttelyssä nuken ylle puettuna Ahvenanmaan museosssa

Emilialle kuulunut puku 1890-luvulta. Musta kuosiinkudottu kangas, kasviaiheinen painatus.

Kokonaiskäsityksen saamiseksi otin tähän kuvan Hangon museon julkaisusta "vaatteita Hangon museon kokoelmista"

Tytär Dordi Sundblom s. Bergenheim (1893-1975) oli energinen nainen. Tässä hänellä on yllään hääpuku, jota hän on ilmeisesti käyttänyt myös puolisonsa Torvald Sundblomin maisteripromootiossa Helsingin yliopistolla 1914. Ensimmäisen maailmansodan sytyttyä häät vietettiin ilman isoja seremonioita.

Hurmaava charlston mekko tuli käyttöön myöhemmin. Kelpaisi tämän päivän tanssitytöillekin.

Henkäyksen ohuen sifongin alle puettiin herkkä vaaleanpunainen alusmekko. Dordi kävi samaa Heurlinin koulua kuin äitinsä ja suoritti ylioppilastutkinnon 1911. Dordillakin oli kotiopettaja ja hän opiskeli ranskaa, saksaa ja englantia ja lisäksi venäjää, joka oli pakollinen kieli. Taideopintojakin taisi olla. Perheeseen syntyi viisi lasta, kaksi poikaa ja kolme tytärtä. Kaiken muun lisäksi hän opiskeli lääketiedettä, suoritti lisensiaatti tutkinnon 1923 ja toimi lääkärinä.

Iso kiitos Hangon museolle ja Lauralle Leirassa käyntini mahdollistamisesta. Kokemus oli vaikuttava. Tähän asti olin vain lukenut näistä naisista ja katsellut kuvia heidän asuistaan, mutta nyt sain nähdä ne paikan päällä. Toivottavasti kokoelma tulee näyttelyyn sopivassa tilanteessa.

Residenssiviikko 2 - touhua riittää

Hankoon tullessani halusin tutustua hankolaisiin naisiin. Yksin nyhjöttäminen ei houkutellut. Messun jälkeisillä kirkkokahveilla tutustuin rouvaan, joka tuli 1950-luvun keskipaikkeilla ompelijaksi Hyvonin tehtaalle. Hangon museon julkaisusta luin, miten tänne tuli satoja suomenkielisiä naisia Hyvonille töihin, osa jatkoi matkaa muualle myöhemmin, osa jäi. Tämä rouva perusti perheen ja asuu Hangossa edelleen. Tavattoman mielenkiintoista kuultavaa minun mielestäni. Kaupunki oli silloin lähes täysin ruotsinkielinen, tänä päivänä enemmistö hankolaisista puhuu suomea äidinkielenään. Tai niinkuin minulle käy kaupassa, ensin sanotaan suomeksi ja sitten ruotsiksi sama juttu. Kielikylpyä parhaimmillaan. Kerran olemme käyneet kahvilla ja vielä ehditään kerran jutella ennen Hangon oleskeluni päättymistä. Odotan innolla uusia tarinoita.

Ilokseni löysin Hangon kansalaisopiston ohjelmasta kimonon ompelukurssin. Sinne siis, toteutumisen varmistuminen jännitti, miten käy. Saimme onneksi aloittaa pienellä ryhmällä, koronavuoden jälkeen ihmiset eivät ole vielä lähteneet rohkeasti harrastuksiin. Kiitos opistolle. Kuvassa ihana opettaja Nanda ja innokas kurssilainen.

Tässä on päästy jo sovitusvaiheeseen. Kimonon voi periaatteessa ommella millaisesta kankaasta vaan. Oikeanpuoleisen rouvan yllä oleva kimono syntyi edullisesta pussilakanasta! Kurssilla ommellut asut ovat Yukata kimonoja. Yksinkertaisia, vuorittamattomia, jollaisia esim. hotellit ja kylpylät lahjoittavat vierailleen. Varsinaiset kimonot ovat syvällinen ja monikerroksinen juttu, jota pitäisi opiskella vuosikausia. Sujata Massey'n dekkari Morsiuskimono perehdyttää hyvin kimonon saloihin. Nautittavaa luettavaa kimonoista kiinnostuneille.

Japanilaistyylinen, kirsikankukka kuvioinen kaunis kangas.

Tämä jakku on nimeltään Haori. Leveiden hihojen kulmissa voi kuljettaa tarpeellisia pikkutavaroita. Käsilaukku ei sovi tähän tyyliin.

 Batiikki Balilta 

Toinen Balilta tuotu batiikki

Käsinommeltu silkkinen Haori. Hienot kimonot on perinteisesti ommeltu käsin. Ennen pesua saumat on purettu ja lopulta kimono on ommeltu uudelleen kokoon. Jos kimonon hiha tarttui kiinni johonkin, kangas ei repeytynyt, vaan ommel antoi periksi ja vahinko oli helppo korjata.

Tässä tämä tällä kertaa, seikkailut jatkuvat.

Residenssiviikko 1 - Hankoon asettuminen

 

Tervehdys täältä kaikille, niin kuin kirjaston kirjan takakannessa lukee. Toteutin pitkäaikaisen haaveeni viettää aikaa meren äärellä, varmuuden vuoksi kerron rakastavani merta, jos joku ei satu sitä tietämään. Nyt tai ei koskaan, lähden itsejärjestettyyn residenssiin Hankoon, ajattelin koronatalven ankeudessa. 

Täällä olen, käytössäni on soma kaksio lähellä merta, voin sujahtaa rannalle alta aikayksikön. Toinen tärkeä asia, kirjasto on toisen nurkan takana, sinnekin pääsee näppärästi. Kirjastokortin hankinta oli ensimmäisen päivän must-hankinta. Kesäisen hehkeää väri-iloittelua sai ihailla kirjaston edessä.

On pakko laittaa merikuvia tähän postaukseen, syksyn värit hehkuvat auringonpaisteessa. On ihan riemullista vaellella rannoilla, meditaatiota parhaimmillaan.

Ettei ihan hempeilyksi mene, tässä vielä Viljo Rewellin suunnittelema Hyvonin tehdasrakennus vuodelta 1955. Pohdin, miksi se on jotenkin niin tutun oloinen, vaikka näin sen ensimmäistä kertaa. Onko Rewell käyttänyt saman tyyppistä sabluunaa jossain muualla, vai harhauttaako rakennuksen yleisilme. Talo leijuu pilarien varassa. Hienoa että Hyvonin merkki on saatu taas talon päätyyn, vaikka firmaa ei enää ole.