Suomenkielessä on hauska sana johtolanka. Johto ja lanka konkreetisti ja vertauskuvallisesti ajatellen vinkki, vihje. Kummasta oli kyse Tampereen reissullani?
Tekstiilitaitelijat TEXO ry:n 10. tekstiilitaiteen triennaali on nimeltään Johtolanka. Esillä on Suomen tämän hetken tekstiilitaiteen huippujen töitä, 40 teosta, 38:lta taiteilijalta. Näyttely on esillä Vapriikin museokeskuksessa Tampereella 5.2.2017 asti.
Näyttely on monipuolinen, sain nähdä, miten laajasti erilaisia materiaaleja ja tekniikoita käytetään tekstiilitaiteessa. Olivatko kaikki teokset tekstiilitaidetta? Toisaalta sain monta vinkkiä miettiä tämän ajan kuvataiteen tekemistä yleensä ja eri lajien nivoutumista toisiinsa.
Tekstiitaidetta on perinteisesti ajateltu erilaisina ryijyinä ja kuvakudoksina ym. langoista tehtynä taiteena. Yleensä sitä on pidetty hieman tylsänä, ehkä käsityönä tai askarteluna. On vaatinut rohkeutta sanoa tekevänsä tekstiilitaidetta. Tämän päivän tekstiilitaide kommentoi ajan ilmiöitä monilla materiaaleilla, tekniikoilla ja tarinallisuus on vahvasti mukana.
Tässäkin näyttelyssä näkyy perinteisiä tekstiilimateriaaleja, mutta myös uusia oivalluksia esim. vaneria, höyheniä ja elektronisia komponentteja.
Janna Syvänojan teos hanhen sulista on hienostunut ja levollinen. Meren pinta on saatu eläväksi sulkien sommittelulla niiden värejä hyödyntäen. Sitä voi kyllästymättä katsella pitkään. Hiukan häiritsi ajatus linnuista, joiden höyhenet on tähän nypitty. Taiteilija on koulutukseltaan sisustusarkkitehti ja siitä voi teoksessa nähdä viitteittä.
Eri tekniikoita on yhdistetty uudella, raikkaalla tavalla esim. tässä lyijykynällä piirtämistä ja virkkausta. En ole aikaisemmin nähnyt tällaista yhdistelmää, mutta pidin kovasti teoksen herkkyydestä, mystisyydestä ja tekijän taitavuudesta. Suvi Suikin teos Toivo ja yksityiskohta siitä.
Silja Puranen on jo vuosia yhdistänyt tekstiilejä, valokuvapigmenttiä, maalaamista ja kirjontaa. Niin Vapriikissakin, teos Sotaratsu on koskettava. Se vei ajatukset Suomen itsenäisyyden 100 vuotisjuhlaan. Hevosilla oli iso rooli Suomen itsenäisyyden säilyttämisessä viime sodissa, ilman niitä ei olisi selvitty. Tässä teoksessa hän on yhdistänyt vanhoja tahraisia tekstiilejä, langanlaihojen hevosten valokuviin, jatkanut hevosten kuvia maalaamalla ja vielä kirjonut hevosten suusta valuvat punaiset verivanat.
Idea Virpi Vesanen-Laukkasen teokseen Onko siellä joku? syntyi keskustelusta lapsenlapsen kanssa, joka ihmetteli huolestuneena, onko hämärässä huoneessa joku. Mielestäni tekijä on tavoittanut lapsen mielikuvituksen rajattomuuden, kaikki on mahdollista.
Synnöve Dickhoffin teokset ovat herkkiä pohdintoja elämänkaaresta ja katoavaisuudesta. Tässä osa teoksesta Yhteinen ymmärrys. Tekijä on värjännyt paperia ja kirjonut ompelulangalla.
Sitten voi miettiä, millaisia johtolankoja, vinkkejä ajattelulle näyttely antoi. Tietysti tekstiilitaiteilijoiden uskomattomasta taitavuudesta, ajan aalloilla mukana surffaamisesta, jälkeen ei ole jääty kuvataiteen foorumilla. Sen lisäksi näyttely kertoi tekstiilitaiteen ja muiden taiteen muotojen lähentymisestä ja sekoittumisesta. Maalaamista, piirtämistä, kuvanveistoa, digitaalisia tekniikoita tekstiilitaiteen näyttelyssä.
Tekstiilitaiteen tie hyväksytyksi taidemuodoksi on ollut pitkä ja kivinen. Tekstiilitaitelijat ovat saaneet kauan hakea arvostusta töilleen. Muun kuvataiteen ja tekstiilitaiteen raja on kuitenkin vähitellen hämärtynyt. Pitäisikö luokituksia muuttaa nykyaikaa paremmin vastaaviksi?
p.s. Tämän päivityksen alussa on osa Leena Illukan teoksesta Come and Go Potrait Gallery. Kirjottuja aamutossuja.
Seuraavalla kerralla kirjoitan Näkyväksi neulottu - Yarn visions -näyttelystä Keravan taidemuseossa. Lisää tekstiilitaidetta siis.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti