Viivi, Wagner ja blogi

Aloitin tämän blogin 2014 kuvataiteen perusopintojen päättötyöprosessin dokumentoimiseksi. Vähän kuin päiväkirjaksi. Päättötyön tein Lopen teatterin Hetkiä Talvisodassa -näytelmän pohjalta. Osallistuin puvustukseen ja valokuvasin jonkun verran, kävin harjoituksissa. Kokemus oli mieleenpainuva. 
Vuosia on vierinyt ja päivityksiä olen tehnyt välillä innosta puhkuen ja toisinaan tekemällä tehden. Tekstin kirjoittaminen ja valokuvien muokkaaminen vievät oman aikansa, mutta on hauska kertoa, jos on nähnyt tai kokenut jotain mielenkiintoista. Eilisessä Helsingin Sanomat -lehdessä oli Viivi ja Wagner -sarjakuva, joka sai miettimään blogin kirjoittamisen mielekkyyttä.

Viivi pohtii blogin aloittamista, ei niitä enää kukaan lue, sanoo Wagner. Jospa aloittaisin vlogin, pohtii Viivi. Tuolla pärställä? -kysyy Wagner. Viivi lannistuu ja sanoo aloitan grogin ja sehän sopii Wagnerille hyvin.

Vlogia en ala pitää, enkä grogeja ala tehdä. Saa nähdä, jos vaikka vielä kirjoittaisin ihan tavallista blogia. Ai niin, viime viikolla olin Italiassa. Kamera pullisteli kuvia kotiin palatessa, ei selfieitä, eikä videoita, vaan tavallisia valokuvia. Tai on minulla yksi video, bolognalaisen hotellin yhden hengen huoneen vessan ovessa tekstit: libero, occupato. Tärkeä tieto, vapaa vai varattu. 

ArtSiriuksen toteuttama Roskismuraali on paljastettu!

Meidän Taidejengi, ArtSirius tarttui keväällä tilaisuuteen maalata teos As Oy Nuotta-Ateljéen jätekatoksen seinälle. Teos maalattiin säänkestäville levyille, jotka kiinnitettiin paikalleen. Varsinainen seinämaalaus tai muraali se ei siis ole, mutta työnimi roskismuraali jäi elämään ja lopulta se jätettiin teoksen nimeksi.

 

Taloyhtiö As Oy Nuotta-Ateljé Espoossa saavutti tänä vuonna 20-vuoden iän. Juhlan kunniaksi taloyhtiö päätti teettää taideteoksen jätekatoksen ulkoseinään pihapiiriä rikastuttamaan. Roskismuraali, paljastetiin taloyhtiön 20-vuotisjuhlassa 30.10.2019.

Teoksen lähtökohtina olivat meri, nuotta ja taiteilijan ateljee taloyhtiön nimestä poimittuina teemoina. Taloyhtiön sijainti merenrannalla, meri ja taivas ovat tärkeitä elementtejä taloyhtiön asukkaille, nämä teemat ovat vahvasti mukana teoksessa. 

Väripallot viittaavat naapurissa sijaitsevaan kuvataiteilija Birger Carlstedtin ateljeehen ja valkoinen pallo nuotteineen puolestaan hänen puolisonsa pianotaitelija, konserttipianisti France Ellegaardin vaikutukseen Carlstedtin maalaustaiteeseen. 

Lähes abstrakti ilmaisu pyrkii jättämään katsojalle tilaa omiin oivalluksiin ja tulkintoihin.

Taidemuseo Amos Rexissä juuri avautunut Birger Carlstedtin elämäntyötä esittelevä laaja näyttely tekee teoksesta varsin ajankohtaisen. Se on ajankohtainen myös ilmastonmuutos keskustelujen keskellä ja sijainti jätekatoksen seinällä muistuttaa kierrätyksen tärkeydestä.

Roskismuraalin toteutti Taidejengi ArtSirius, jonka jäsenet Anneli Erhola, Matti Rintala, Maija Sarviharju, Laila Suokorte ja Marja Tulander ovat tehneet yhteistyötä vuonna 2011 alkaneista kuvataiteen perusopinnoista lähtien.

Mitä yhteistä voi olla urheilubrändi Nike'illa ja hautaristillä?

Pyhäinpäivän lähestyessä kävin Lopen hautausmaalla sukulaisten haudoilla heitä muistelemassa. Hautausmaat ovat mainioita kävelypaikkoja, hyvin hoidettuja puistoja, joissa sielu lepää ja ajatukset lähtevät lentoon historian saloihin.

Päivä oli kaunis ja auringonvalo sai vanhojen rautaristien ruosteisen pinnan hehkumaan. Muutamaa ihailtuani huomasin joutuneeni niiden kertomien tarinoiden pauloihin. Aloitin viikonlopun pituisen tutkimusmatkan Lopen hautausmaan ja kirjaston kautta Suomen Valimomuseoon Karkkilaan ja lopuksi vielä Karkkilan kirkon hautausmaalle.

Valetut rautaristit tulivat suosioon 1830-luvulla ja 1900-luvun alkupuolella palattiin taas enemmän kivisiin hautamuistomerkkeihin. Varsin koristeellisten hautaristien mallit saatiin todennäköisesti Saksasta ja Ruotsista. Konepajoilla oli hautaristeistä ja -aidoista tuotekuvastot ja hinnastot, joista sai valita mieleisensä mallin. Högforsin tuotteiden mallikuvaston näköispainos vuodelta 1905 löytyy Valimomuseosta Karkkilasta.
Se onkin jännittävä juttu, miten 1800-luvulla konepajojen mallit matkasivat valimosta ja maasta toiseen. Tuotetta tehtiin ensin ehkä muutama kappale "firaabelina", malli saattoi olla esimerkiksi valmiista uuninluukusta. Valumuotti jäi paikalle ja pikku hiljaa se saattoi siirtyä tehtaan omaksi malliksi.

Tässä ristissä näkyy ajan tapa ilmoittaa ammatti tai arvo henkilötietojen lisäksi. Tapa ei koskenut vain vaurasta väkeä, vaan Karkkilan hautausmaalla on monen työmiehen hauta. Karkkilassa on myös uskollisesti palvelleen työmiehen komea hautaristi, jolla isännistö osoittaa kiitollisuutta ansioituneelle työntekijälle. Ristiin merkittiin usein myös jollain tavoin merkityksellinen kohta Raamatusta tai virren säkeistö. Maakauppias W.I. Degerth'in hautaristissä näkyy teksti 1. Joh. 2:2.

Eniten minua puhutteli tämä pieni enkeli, joka on ollut osa todennäköisesti Högforsissa valmistettua hautaristiä. Ristin yläosa on ruostunut, murtunut ja murentunut olemattomiin. Jäljellä on enää enkeli ja nimilaatta. Rautaristi tarvitsee suojakseen maalipinnan ruostetta vastaan, silloin se on sadan vuoden kuluttua hyvässä kunnossa. Aina näin ei ole haluttu tehdä tai ei ole ollut enää ketään pitämässä haudasta huolta. Tämä enkeli kertoi kaiken katoavaisuudesta.
Hautaristien maailma on kiehtova osa yksittäisten ihmisten, perheiden, pitäjien ja valimojen historiaa. Oli mielenkiintoista koota palapeliä risteistä, niiden malleista, valmistajista. Tarinaa riittäisi, mutta nyt on aika vastata kysymykseen, mitä yhteistä on Nike'lla ja rautaisella hautaristillä.

Tässä on Högforsin hautaristin malli numero 5 vuodelta 1905. Se oli tuotannossa 1800-luvun lopulta 1930-luvulle. Ristin alaosassa näkyy apea hahmo jotain kädessään

Surullinen hahmo lähikuvassa. Tästä löytyy yhteys Nike-hautaristi linjalta. Soihtua kädessään pitävä hahmo ei ole enkeli, niin kuin hautaristin tekijä on ilmeisesti uskonut, vaan kreikkalainen voiton jumalatar Nike! Niken tarina saattaa olla ajalle tyypillinen. Malli on kulkeutunut Högforsiin ilmeisesti Saksasta taidevaluna, myöhemmin se on liitetty osaksi hautaristiä. Valettujen hautaristien suosion vähennyttyä, siitä on tehty uudelleen taidevaluja.

Karkkilan Malliavun taidevalu Nike

Lähde: "Enkeleitä, jättiläisiä ja kruunupäitä" Karkkilan ruukkimuseo Senkan julkaisuja 5

Juhani Harri Sara Hildénin taidemuseossa

Harri Mäcklin tunnustaa heti HS:n artikkelinsa (5.10.2019) alussa pitäneensä Juhani Harria vain yhtenä menneisyyden nimenä monista. Artikkelin lopussa hän toteaa: "Jos Hildénin näyttely jotain opettaa, niin sen, ettei Harri ole vain nimi monien joukossa vaan poikkeuksellisen hieno taitelija, jota tulee vaalia vielä kun se on mahdollista." Lauseen loppuosa viittaa teosten materiaalien haurauteen.

Kannattaa siis mennä katsomaan 12.1.2020 asti avoinna olevaa Juhani Harrin näyttelyä Sara Hildénin museoon Tampereelle. Itse en ole pitänyt taiteilijaa menneisyyden nimenä, vaan olen palannut teosten äärelle useita kertoja. Tampereella Sara Hildénillä oli edellinen Juhani Harrin näyttely 1995, mutta Espoossa sellainen oli EMMA Espoon Modernin Taiteen museossa 2011-2013. Maailma matkalaukussa, esillä oli noin 70 teosta. Ajallisesti se kattoi neljä vuosikymmentä 1960-2000. Näyttelytekstissä häntä pidetään suomalaisen esinetaiteen uranuurtajana.

Teoksista suuri osa on puulaatikoissa lasilevyn takana. Suljetun lasin takana ne elävät omaa elämäänsä omalla näyttämöllään. Harri käytti runsaasti luonnon elementtejä esim. munankuoria ja muokkasi niitä osaksi teosta.

Taitelijan uralla oli haasteita ja ymmärtäjiä oli vaikea löytää. Arkiesineistä koostettujen teosten taidearvoja kyseenalaistettiin. Voivatko lankarullat olla taidetta? Sara Hildén arvosti, kannusti ja toimi myös mesenaattina.

Kauan sitten

Harrin teokset puhuttelevat myös tänä päivänä, kuten tämä Lapset rannalla vuodelta 1972. Teoslaatikoiden lasipinnat heijastavat varjoja niin hankalasti, että jouduin tyytymään pieneen osakuvaan.Teos muodostuu useista pahvilaatikoihin ahdetuista lapsinukeista hautautumassa hiekkaan. Mieleen nousivat tämän päivän pakolaislasten kohtalot ja mediassa laajasti levinnyt valokuva menehtyneestä pienestä kurdipojasta Turkin rannikolta vuodelta 2015.

Kameraelefantti vuodelta 2000

Juhani Harri menehtyi vuonna 2003, tämä pieni teos eroaa varhaistuotannon runsaudesta minimalismillaan. Ei mitään turhaa, vain kamera ja elefantin jalat. Lainaan taiteilijan omia ajatuksia teoksistaan: ”Työni ovat realistisia. Pidän itseäni todellakin realistina. Jos niissä on esimerkiksi perhosia ja hyönteisiä, niin niissä on perhosia ja hyönteisiä. Kuten Andy Warhol on sanonut, jos haluatte etsiä ja löytää töistäni jotain, se on kaikki työni pinnassa.”

Sara Hildénin taidemuseolle rakennetaan uusi rakennus!

Hyvä uutinen Tampereelta! Tätä on odotettu. Museo muuttaa Särkänniemestä Tampereen keskustaan, Finlaysonin alueelle. Tampereen kaupunginhallitus hyväksyi esityksen eilen, 30. syyskuuta 2019. Uuden museon avajaiset ovat suunnitteilla vuodelle 2026.

Kävin viime viikolla Sara Hildénin taidemuseossa, museolle löytämisestä oli tullut hankalaa. Edellisen käyntini jälkeen koko kaunis niemi oli rakennettu täyteen huvipuistoa, aivan rantaan asti. Aikaisemmin olen löytänyt perille suurinpiirtein suunnistamalla, mutta nyt se ei enää onnistunut. Perille päästyä kysyin ensimmäiseksi, milloin museo saa uudet tilat. Silloin ei ollut vielä tietoa. Museo on jäänyt pahasti sumppuun Särkänniemen huvipuiston taakse. On hyvä, että se pääsee huvipuiston puristuksesta arvoiseensa ympäristöön. Onneksi museon ikkunoista näkyy edelleen kaunis puutarha ja järvimaisema.

Nämä kaverit eivät pukahtaneet sanaakaan, naureskelivat vaan

Hyvä kysymys

Päättelin, että tämä tie vie oikeaan suuntaan. Niin se veikin, mutta tien päässä oli lukittu portti, josta saatoin kurkistella Sara Hildénin taidemuseota. Lähellä, mutta ah niin kaukana. Onneksi lounaalta palanneet rakennusmiehet päästivät minut portista.

No, nyt näytti jo tutulta, eikun sisään tutkimaan Juhani Harrin laajaa näyttelyä.

Sara Hildénin taidemuseon siirtoaikeet tulivat Särkänniemen toimitusjohtajan mukaan Särkänniemelle yllätyksenä. Käsittääkseni asiaa on valmisteltu monia vuosia. Sara Hildénin säätiön hallituksen puheenjohtaja Timo Laatunen pitää puolestaan ratkaisua tilaongelmiin erinomaisena. Lainaus Laatuselta "On hienoa, että pitkien ponnistelujen ja neuvottelujen tuloksena saatiin näin hyvä tulos."

Nyt vaan odotellaan taidemuseon kansainvälistä arkkitehtuurikilpailua ja pidetään peukkuja, että Sara Hildénin taidemuseon uusi rakennus valmistuu suunnitelmien mukaan vuonna 2026.

Yhdessä -teos on valmistunut

Viime syksynä minulle päätyi käytöstä poistettuja alboja Kesijärven leirikeskuksesta Lopella. Olin kysellyt Kierrätyskeskuksesta loppuunkäytettyjä, mielellään risaisia tekstiilejä omaa taidetyöskentelyäni varten.

Yllättäen sain puuvillaisia alboja, jumalanpalveluspaitoja. Maallikko saa sellaisen ylleen esim. ehtoollisavustajana ja rippikoululaiset konfirmaatiomessussa. Kesijärven leirikeskuksen ensimmäisestä rippikoulusta on tänä vuonna kulunut 60 vuotta. Monta sukupolvea on ehtinyt käydä rippikoulun kauniissa maisemissa Kesijärven rannalla.

Miten ilmaista alboihin kätkeytyvää rukousta ja yhteisöllisyyttä tekstiiliteoksessa? Paljon kangasta, yksi risti ja lisäksi neppareita, ei paljon muuta ollut tarjolla. Yritin kuvitella, mitä kaikkea ihmisten mielessä on pyörinyt ne yllään. Iloa, uskoa, hämmennystä, kysymyksiä, toiveita, pelkoja jne. Miten saan näitä asioita teokseeni?

Päädyin levolliseen, loppilaista hengellisyyttä kunnioittavaan ilmaisuun.

Lähdin liikkeelle Kesijärven simpukoiden muodosta, pinosin niitä päällekkäin. Rististä lähtevät aaltomaiset säteet ja pikku hiput heijastavat Jumalan rakkautta ihmistä kohtaan. Nepparit edustavat seurakuntalaisia. Yhdessä vaikka erilaisina, toinen toisensa hyväksyen. Teoksen reunojen kankaisiin hain värjäämällä simpukoiden kuorien rikkaita värisävyjä. 

Oikeaan alakulmaan kirjoin päärakennuksen sisäänkäynnin yläpuolella olevan ristikuvion.

Matka tämän teoksen rinnalla on kestänyt pitkään, melkein vuoden. Se on ollut antoisaa ja tärkeää aikaa. Kiitos Lopen seurakunnan työntekijöille informaatiosta ja hienoa, että pääsin käymään Kesijärvellä.

Talkoolaisen kesäpäiviä Enonkoskella

Oletko syönyt jo lounasta? Näillä sanoilla tervehti Enonkosken luterilaisen luostariyhteisön pappi, Pauliina Kainulainen, heinäkuisena sunnuntaina. Tuntui kuin olisin tullut ystävien tai sukulaisten luo kylään, olin tervetullut. Hyvä yhteishenki ja iloinen tunnelma siivittivät seuraavia päiviä koko oleskeluni ajan.

Luostariyhteisö on toiminut jo 25 vuotta entisessä koulurakennuksessa Ihamaniemen kylällä. Alakerrassa olivat koulun tilat ja yläkerrassa majoitushuoneet kortteeriin jääville koululaisille. Lähisaarista ja muuten hankalan matkan päästä tulleet lapset jäivät viikoksi asumaan koululle asuntolanhoitajan huomaan.

Olin jo jonkun aikaa seurannut luostariyhteisön facebook ryhmää ja pyöritellyt mielessä Enonkoskelle lähtöä. Retriittiä ei osunut sopivasti kohdalle, niin päätin ilmoittautua talkooviikolle. Talkoolaisen päiviä rytmittävät rukoushetket, työ ja lepo. Sen lisäksi tulevat yhteiset ateriat ja yhdessäolon iloiset hetket, yhteisöllisyys kaiken kaikkiaan. Sain tehdä lempparihommia vanhojen tekstiilien ja korien kanssa. Samalle viikolle osuneet avointen ovien -päivä ja verantakirppis vauhdittivat koko porukan työntekoa.

Luostarin pyykkipäivä -teemalla kirpputorille kerättyjä tekstiilejä

Mattojen pesupäivänä aurinko paistoi, oli lämmintä ja 

kaikin puolin muutenkin mukavaa järven rannalla

Pihapiirissä olevaan rukousmajaan rakennettiin alttari ja 

lattialle levitettiin vanhoja räsymattoja

Samana iltana majassa vietettiin ensimmäinen rukoushetki

"Sinulla on lupa vetäytyä.

Saat kuunnella sisintä kaipaustasi.

Ehkä se kutsuu syvemmälle,

kohti kokonaisempaa elämää,

jossa arki ja elämän syväulottuvuus

ovat yhtä aikaa läsnä."

Pauliina Kainulainen

ArtSirius maalaa Roskismuraalin

Taidejengimme maalaa tänä kesänä rivitalon jätehuoneen seinään muraalin. Kerron prosessista jengin blogissa, tässä linkki Roskismuraali 

Luonnostelu on alkanut ja mietintämyssy on jo päässä.

Mitä kuuluu Roihuvuoren kirsikkapuiston puille?

Vuotuinen Hanami eli Kirsikankukkien katselujuhla oli Roihuvuoren Kirsikkapuistossa viime sunnuntaina, 19.5.2019 täydenkuun päivänä. Arvasin, että isot puut olivat ehtineet jo kukkia tältä keväältä, mutta halusin kuitenkin käydä katsomassa, miltä siellä nyt näyttää.

Juhlan jäljet oli maanantaina jo siivottu ja roskat viety pois. 

Isoissa puissa oli jäljellä enää kuivuneita kukintoja, herkän kauniita nekin.

Roihuvuori-seuran kylteissä kielletään kirsikkapuihin koskeminen, oksien tai kukkien taittaminen. Erityisen hienoihin koivuihin koskemista tai tuohen repimistä ei jostain syystä kuitenkaan kielletä, miksi? Tuohenkappaleet oli heitelty maahan puiden ympärille. Surullinen näky.

Kirsikkapuistoon on viime vuosina istutettu uusia taimia, lajikkeiden kukinta on myöhäisempi. Nämä pienet olivat täydessä kukassa. 

Jatkoin matkaa ylös rinnettä kohti lempipaikaani Japanilaistyylistä puutarhaa, joka on perustettu vanhaan liuskekivilouhimoon. Jokaisella käyntikerralla se tarjoaa yllätyksen, etukäteen en voi aavistaa, mitä erityisen kaunista näen ja koen siellä hillittyyn japanilaishenkiseen tapaan.

Kirkkaalta taivaalta paistava aurinko sai kallioseinämän kimaltamaan tuhansien pikku timanttien lailla

Kovan ja pehmeän symbioosi, koivu ja kivi sylikkäin. Mistä toinen alkaa, minne toinen loppuu?

Puutarhassa on neljä aluetta ilmansuuntien mukaan. Mustan kilpikonnan puistometsä symboloi pohjoisen talvea ja keskiyötä. Sitä peittää suloinen, samettinen sammal, jota kevään kuivuus on koetellut. Valo siivilöityi puiden katveessa  pehmeästi ja lempeästi. Sadettajien suhinat ja muut äänet, veden pyyhkäistessä välillä puitten runkoja, loivat sadunomaisen levollisen tunnelman.