Valkoisen Tiikerin puutarhassa

Valkoisen Tiikerin puutarha ei ollut niin vaan valloitettavissa, vaan löytäminen ja perillepääsy asettivat pieniä haasteita jäisillä poluilla. Kannatti olla päättäväinen ja kavuta rinnettä vaikka pöheikköjä pitkin, polulla ei pysynyt pystyssä.

Olin kuullut Roihuvuoren kirsikkapuistosta, löysin tasaisen kentän, johon oli istutettu ilmeisesti kirsikkapuita. Kylttiä en nähnyt missään ja muistelin jonkun sanoneen, että puisto on yllättävän pieni. Päätin kuitenkin kysyä koiran ulkoiluttajalta, onko tämä tosiaan tässä kaikki.
Kannatti kysyä, hän tiesi että Roihuvuoren japanilaistyylinen puutarha on ylhäällä mäellä, jossa on aikaisemmin sijainnut liuskekivilouhos.

Hanamia eli kirsikankukkien katselemisen juhlaa vietetään varsinaisesti alhaalla kirsikkapuistossa, mutta myös Japanilaistyylinen puutarha täyttyy hanamin viettäjistä kirsikkapuiden kukinnan aikana, joka kestää vajaat kaksi viikkoa.

Vastaan tuli Valkoinen Tiikeri ja tiesin päässeeni perille. Tosin tupsahdin Japanilaistyyliseen puutarhaan takakautta, en vieläkään pääportista. Väliäkö sillä.

Valkoisen Tiikerin puutarha
Lännen ilmansuuntaa hallitseva valkoinen tiikeri suojelee
syksyn viisasta kypsyyttä ja illan tyyntä sammumista
ikivanhojen kalliopaasien suojassa.

Paikassa on juhlallinen ja arvokas tunnelma. Mikä siellä olisi ollessa Valkoisen Tiikerin valvoessa ikivanhojen kalliopaasien suojassa illan sammuessa tyynesti. 

Tämän päivityksen omistan vanhimmalle sisarelleni, joka menehtyi vaikeaan sairauteen viisi kuukautta sairastettuaan ja siunattiin hautaan muutama päivä sitten. Suotuisia tuulia uusille purjehduksille, rakas sisko.

Näkyväksi Neulottu - Yarn Visions Keravalla

Keravan taidemuseo Sinkan näyttely täydentää erilaisuudellaan Tampereen Vapriikin hengästyttävän upeaa Johtolankaa. Tampereella on esillä suomalaisen tekstiilitaiteen huippujen teoksia. Keravalla on enemmän paneuduttu käsityö- harrastuksen nousuun ja merkityksen muuttumiseen. Käsityöstä on muodostunut voimaannuttava tee se itse -kulttuuri, joka toteutuu vahvasti sosiaalisessa mediassa. Näyttely kutsuu tekemään käsitöitä yhdessä myös paikan päällä museotilassa. Tekstiilitaiteessa näkyvä tarinallisuus on myös Keravalla vahvasti läsnä. Nähtävillä on mm. virkattu lämminhenkinen teos veljestä, vielä kudontakehyksessä oleva iso tekstiili isoäidistä jne.

Nimi Näkyväksi Neulottu ei suoraan vastaa näyttelytarjontaa, neulottuja tekstiiliteoksia en nähnyt montaa. Englanninkielinen Yarn Vision kuvaa sitä paremmin. Sekä Ulla Pohjolan minikokoiset, taitavasti kirjotut perhoset että Tanya Akhmetgalievan seinänlevyiset kirjontapaneelit elämän peruskysymyksistä edustavat kirjontaa laidasta laitaan, ministä makroon. 

Osa Tanya Akhmetgalievan teoksesta The Chrysalis Phase 2013.

Virkkaaminen on vahvasti esillä, näyttää olevan trendikästä virkata kaikesta mahdollisesta materiaalista elintarvikepakkauksista alkaen. Todellisen näköisiä ja kokoisia mallinnuksia sekä esineistä että ihmisistä on näyttelyssä myös monta.

Tästä esimerkkeinä Liisa Hietasen ihmishahmot. Taitavasti tehtyjä kolmiulotteisia teoksia, vielä kun tietäisin niiden sanoman taiteen näkökulmasta. Rakkautta ja kiintymystä ne kyllä viestivät teosten henkilöitä kohtaan.
Kuvan teos Weijo on niin elävän oloinen, että odotin hänen sanovan jotain tai kääntävän neulotun kirjansa lehteä.

Niina Mantsisen tuftatut graffittiteokset olivat mielestäni näyttelyn upeinta tarjontaa. Niissä oli ryijytekniikka tuotu nykypäivään sekä teoksen muodon, aiheen että toteutuksen osalta. Mantsisen teos oli esillä myös Johtolanka näyttelyssä Tampereella.

Kaija Papun pääteos virkattu poliisiauto vuodelta 2012 on jälleen esillä.

Häneltä oli nähtävänä myös pornograafisia kirjontatöitä, joita en halunnut valokuvata blogiini. Kuvat kanavakirjontoihin oli otettu netistä, mallin voi pikselöidä värialueiksi tietokoneohjelmalla ja sitten vaan kirjomaan. Näinhän käsityölehdet välillä opastavat tekemään, aiheet eivät tosin ole tämäntyyppisiä.

En ymmärrä millä tavalla ne olivat taidetta, onko tämä jälleen yritys rikkoa rajoja tai provosoida näyttelyssä kävijöitä? Ihmettelen, mitä näyttelyn kuraattori on ajatellut tätä valintaa tehdessään. 

Kaija Papu ja Antti Pussinen eli taitelijaryhmä One Love loukkasi pahasti monen rakastavaisen parin mielen vuonna 2012 keräämällä lupaa kysymättä Tampereen Patosillan kaiteesta ihmisten sinne kiinnittämät lemmenlukot. He sulattivat lukot rumaksi harmaaksi möykyksi, videoivat prosessin ja toivat teokset Pirkanmaan 5. triennaaliin. Taitelijat vielä ihmettelivät, miten joku saattoi loukkaantua.

Latvialaissyntyinen matematiikan professori Daina Taimina mallintaa matematiikkaa virkkaamalla. Mikä ettei, varmaan monelle matematiikasta kiinnostuneelle mielenkiintoista nähtävää ja ajatuksia herättävää.

Tässä vielä yksi Noora Schroderuksen kirjomista eri maiden seteleistä. Tällä kertaa Gandhi Intiasta. Viime kesänä näitä oli esillä Gösta museossa Mäntässä.

Tähän näyttelyyn ehtii vielä hyvin, se on avoinna 5.3.2017 asti Keravan Sinkka museossa.

Johtolangan perässä Tampereella

Suomenkielessä on hauska sana johtolanka. Johto ja lanka konkreetisti ja vertauskuvallisesti ajatellen vinkki, vihje. Kummasta oli kyse Tampereen reissullani? 

Tekstiilitaitelijat TEXO ry:n 10. tekstiilitaiteen triennaali on nimeltään Johtolanka. Esillä on Suomen tämän hetken tekstiilitaiteen huippujen töitä, 40 teosta, 38:lta taiteilijalta. Näyttely on esillä Vapriikin museokeskuksessa Tampereella 5.2.2017 asti. 
Näyttely on monipuolinen, sain nähdä, miten laajasti erilaisia materiaaleja ja tekniikoita käytetään tekstiilitaiteessa. Olivatko kaikki teokset tekstiilitaidetta? Toisaalta sain monta vinkkiä miettiä tämän ajan kuvataiteen tekemistä yleensä ja eri lajien nivoutumista toisiinsa.

Tekstiitaidetta on perinteisesti ajateltu erilaisina ryijyinä ja kuvakudoksina ym. langoista tehtynä taiteena. Yleensä sitä on pidetty hieman tylsänä, ehkä käsityönä tai askarteluna. On vaatinut rohkeutta sanoa tekevänsä tekstiilitaidetta. Tämän päivän tekstiilitaide kommentoi ajan ilmiöitä monilla materiaaleilla, tekniikoilla ja tarinallisuus on vahvasti mukana.

Tässäkin näyttelyssä näkyy perinteisiä tekstiilimateriaaleja, mutta myös uusia oivalluksia esim. vaneria, höyheniä ja elektronisia komponentteja. 

Janna Syvänojan teos hanhen sulista on hienostunut ja levollinen. Meren pinta on saatu eläväksi sulkien sommittelulla niiden värejä hyödyntäen. Sitä voi kyllästymättä katsella pitkään. Hiukan häiritsi ajatus linnuista, joiden höyhenet on tähän nypitty. Taiteilija on koulutukseltaan sisustusarkkitehti ja siitä voi teoksessa nähdä viitteittä.

Eri tekniikoita on yhdistetty uudella, raikkaalla tavalla esim. tässä lyijykynällä piirtämistä ja virkkausta. En ole aikaisemmin nähnyt tällaista yhdistelmää, mutta pidin kovasti teoksen herkkyydestä, mystisyydestä ja tekijän taitavuudesta. Suvi Suikin teos Toivo ja yksityiskohta siitä. 

Silja Puranen on jo vuosia yhdistänyt tekstiilejä, valokuvapigmenttiä, maalaamista ja kirjontaa. Niin Vapriikissakin, teos Sotaratsu on koskettava. Se vei ajatukset Suomen itsenäisyyden 100 vuotisjuhlaan. Hevosilla oli iso rooli Suomen itsenäisyyden säilyttämisessä viime sodissa, ilman niitä ei olisi selvitty. Tässä teoksessa hän on yhdistänyt vanhoja tahraisia tekstiilejä, langanlaihojen hevosten valokuviin, jatkanut hevosten kuvia maalaamalla ja vielä kirjonut hevosten suusta valuvat punaiset verivanat.

Idea Virpi Vesanen-Laukkasen teokseen Onko siellä joku? syntyi keskustelusta lapsenlapsen kanssa, joka ihmetteli huolestuneena, onko hämärässä huoneessa joku. Mielestäni tekijä on tavoittanut lapsen mielikuvituksen rajattomuuden, kaikki on mahdollista.

Synnöve Dickhoffin teokset ovat herkkiä pohdintoja elämänkaaresta ja katoavaisuudesta. Tässä osa teoksesta Yhteinen ymmärrys. Tekijä on värjännyt paperia ja kirjonut ompelulangalla.

Sitten voi miettiä, millaisia johtolankoja, vinkkejä ajattelulle näyttely antoi. Tietysti tekstiilitaiteilijoiden uskomattomasta taitavuudesta, ajan aalloilla mukana surffaamisesta, jälkeen ei ole jääty kuvataiteen foorumilla. Sen lisäksi näyttely kertoi tekstiilitaiteen ja muiden taiteen muotojen lähentymisestä ja sekoittumisesta. Maalaamista, piirtämistä, kuvanveistoa, digitaalisia tekniikoita tekstiilitaiteen näyttelyssä.

Tekstiilitaiteen tie hyväksytyksi taidemuodoksi on ollut pitkä ja kivinen. Tekstiilitaitelijat ovat saaneet kauan hakea arvostusta töilleen. Muun kuvataiteen ja tekstiilitaiteen raja on kuitenkin vähitellen hämärtynyt. Pitäisikö luokituksia muuttaa nykyaikaa paremmin vastaaviksi?

p.s. Tämän päivityksen alussa on osa Leena Illukan teoksesta Come and Go Potrait Gallery. Kirjottuja aamutossuja.
Seuraavalla kerralla kirjoitan Näkyväksi neulottu - Yarn visions -näyttelystä Keravan taidemuseossa. Lisää tekstiilitaidetta siis.