sunnuntai 21. kesäkuuta 2015

"Kuvanveistäjä Jaanisoo ei usko inspiraatioon"



Näin isosti sanotaan Riihimäen Seudun Viikkouutisissa 10.6.


Villu Jaanisoo on Kuvataideakatemian kuvanveiston professori, jonka monet tuntevat käytetyistä autorenkaista tehdyistä isoista veistoksista.



Tässä viisimetrinen "Kaikki on mahdollista" ympäristötaideteos Viikin yliopistokampukselta. (Kuva on juuri tuodusta veistoksesta ja alue oli vielä siistimättä.)

Jaanisoo halusi tuoda käytetystä materiaalista toteutetun veistoksen kontrastiksi modernille arkkitehtuurille.






"Taide syntyy vain tekemällä" - myös Jaanisoon ajatus

Hän ei usko "mihinkään mystiseen inspiraatioon". Hän ei ainakaan ole koskaan havainnut sellaista. "Sitä alkaa vain tehdä teosta ja jossain vaiheessa prosessia sitä tajuaa, mitä on tekemässä."

Täytyy miettiä, hmm .. No, ensiksi pitäisi tietysti määritellä, mitä tarkoitetaan sanalla inspiraatio. Jos sillä tarkoitetaan, että taiteilija on kävelyllä ulkona, nostaa käden otsalleen ja toteaa inspiraation iskeneen, palaa kotiin  ja maalaa todeksi visionsa mestariteoksesta. Niin sellaista ei olekaan. 

En ole kuullut taiteilijasta, joka aamulla päättäisi millaisen maalauksen päivän mittaan tekee. Hän saattaa kyllä suunnitella ja ponnistella jotain kohti, mutta lopputulos on todennäköisesti muuta kuin aamulla ajateltu. Parasta materiaalia syntyy yleensä päivän viime metreillä, kun höllentää otetta tavoitteista ja antaa flown viedä.

Oma tapani tehdä taidetta perustuu kyllä aina johonkin ajatukseen tai kannanottoon jo etukäteen. Etsin sen esittämiseen sopivan materiaalin, teen paljon pohjatyötä ja kokeiluja. Luen ja tutkin. Siinä mielessä minulla on etukäteen mielikuvia millaisia asioita, tunnelmia haluan teokseni välittävän. Onko kyse inspiraatiosta vai ei, sitä ei ehkä tarvitse edes määritellä.

Jaanisoo sanoo alkavansa vaan tehdä teosta ja jossain vaiheessa prosessia hän tajuaa, mitä on tekemässä.

Hän tekee isoja töitä, jotka monesti sijoitetaan ulos. Silloin varmaan on viisainta ja mahdollistakin lähteä suoraan työstämään materiaali. Omien töitteni osalta joudun miettimään esim. miten kuljetan niitä, millaiseen tilaan toteutan ne. Käytännön asiat vaikuttavat heti alusta pitäen.

Se on minullekin totta, että vasta prosessin aikana tietää, mihin suuntaan ollaan oikeasti menossa.


perjantai 19. kesäkuuta 2015

Suloista keskikesän juhlaa!


Sää ei ihan vielä suosi, mutta parempaan ollaan menossa!

Niin ainakin lupasivat television säätiedotuksessa.

Kuitenkin on niin ihanaa, kun aamulla on valoisaa herätessä, ja illalla myös pitkään. Mikä sen hienompaa. 

Tällä valokuvalla toivotan kaikille Hyvää Juhannusta!



Tykkisluuppi Dianaa ohjaa kapteeni Jouni, tuulta taisi olla 15 m/s SW. 

Meno on mahtaavaa ja hienosti hulmuaa aikauden mukainen saaristopuolustuksen lippu 1700-luvulta. Kuvan kopioin Purjelaivakonttorin Facebook sivuilta.

Jos haluat lukea Dianasta kevättalvella kirjoittamiani juttuja, löydät niitä oikeasta reunasta tunnisteen tykkisluuppi alta. Niissä esitin taidehistorian näkökulmasta, että Diana on rokokoo ajan kaunotar, mutta tappokoneeksi taisi sitä joku nimittää. Sotalaiva se on.

maanantai 15. kesäkuuta 2015

Nochmals Berlin - Kerran vielä Berliini!

Nykytaiteilijoiden työhuoneilla



Veronika Witte - kuvanveistäjä, valokuvaaja, videotaiteilija, tutkija jne. 
  
 Veronika perehtyy asioihin laajasti ja perusteellisesti. Hän taustoittaa teoksiaan hankkimalla tietoja eri tieteiden alueilta. Syntyvää, runsasta materiaalia hän työstää monella eri tekniikalla. Rakentelee erilaisia taiteellisia synteesejä.

Hän perusti vuonna 2001 Berliiniin kuvitteellisen Instituutin Sosiologista ja Esteettistä Kenttätutkimusta varten. Laati kyselylomakkeen, jossa kysytään yleistietoja vastaajasta, mies/nainen, ikä jne. 

Ihmisiä pyydettiin myös piirtämään kuva kehonosasta, johon haluaisivat korjausta. 
Vastauksia ja piirroksia on jo muutama tuhat ja niistä hän on työstänyt esim. veistoksia ja videoita.




Tässä valamalla tehty metalliveistos eri ihmisten kehojen ongelmakohdista.


Vietnamissa Veronika toteutti kuvasarjan opaskylteistä



Veronika teetti kylttejä paikallisissa vertaissa ja otti niistä sarjan valokuvia. Hän kertoi ihastuneensa Vietnamissa myytäviin hengityssuojaimiin ja käytti niissä kuvissa kasvoillaan. 

Vietnamilaisille kasvojen säilyttäminen on tärkeää, siksi hän jätti tarkoituksella tarkistamatta kirjoitusasun oikeellisuuden. Mainoskyltin tekijä sai itse tulkita lapulta länsimaisen kirjoituksen. Näissäkään kuvissa Veronika Witte teksti ei ihan osunut kohdalleen.

http://www.veronikawitte.de


Andreas Wolf - taidemaalari, videoita, yhteisötaidetta jne.

Andreas Wolf on boheemin oloinen taiteilija, joka jättää teoksensa nimeämättä ja  signeeraamatta, koska ne eivät hänen mielestään kuulu teokseen..
Andreasta kävimme tapaamassa Galleria Toolboxissa.  Sen taiteilijakunnassa on useita suomalaisia, mm. Mika Karhu

http://www.galerietoolbox.com/index.html




Andreas maalaa isoja tauluja, lähinnä akryyleillä. Ainakin puolitoista metriä kanttiinsa.

Työskentelyn hän aloittaa muutamalla abstraktilla vedolla kankaalle, pohtii sitä monelta suunnalta, tekee taas jonkun vedon ja taas pohtii jatkoa. Työskentely on hidas prosessi, yhden taulun valmistuminen kestää kuukausia. Hän on laittanut kotisivulleen videon erään maalauksen kerrosten rakentumisesta.  http://andreaswolf.net/


Pssst ... Lokakuussa ja joulukuussa 2012 Mannheimissa myöhään illalla

Andreas kavereineen äänittivät cd:lle pssst suhistuksia. Jakoivat niitä alueen asukkaille ja pyysivät heitä soittamaan levyä ikkuna ulos auki.

Äänimaailma oli ajoitettu eteneväksi niin, että pimeässä illassa kulkevat ihmiset kuulivat psst sieltä ja täältä.

Teos toimi kahdelta suunnalta, toisaalta haettiin hiljaisuutta, toisaalta kuulijan huomiota. 

Tämän jutun olisin halunnut kokea!





Jovan Balov - muotokuvamaalari, piirroksia, videoita



Jovan keskustelee mallin kanssa useita kertoja ennen työn aloittamista oppiakseen tuntemaan hänet hyvin.

Jovan on kehittänyt valokuvamaisen tarkalta näyttävän oman tekniikan maalata muotokuva. Läheltä katsoessa huomaa, että sen pinta muodostuu pienen pienistä pisteistä, jonkinlaista pointillismia.

Hän jakaa ihmisen kasvot kahteen erilaiseen puoliskoon. Toinen puoli ilmaisee iloa, voimaa tai muuta hyvää, toisen silmän katse kertoo surusta, vihasta tai muusta sellaisesta. On vaikea uskoa, miten taulussa on kuin kaksi eri ihmistä. Eron huomaa, kun peittää kädellä puolet kasvoista ja tutkii vain toista puolta.
www.balov.de

Tapasimme kolme erilaista taiteilijaa. Mikä heitä yhdistää? Mikä tekee heistä nykytaiteilijoita?



Laaja-alaisuus, monet eri tekniikat hallussa

Eri tekniikoiden hyödyntäminen samassa teoksessa

Digitaalisten tekniikoiden käyttö, videoita teki jokainen

Yhteistyö muiden taiteilijoiden  kanssa, yhteisötaide

Yhteistyö eri taiteiden kesken Esim. Veronikalla tanssitaiteen


Nykytaide on myös minun juttuni, siksi oli upeaa kuulla taiteilijoiden kertovan itse teoksistaan ja niiden synnystä! Yes!


Seuraavaksi alan valmistella omaa näyttelyäni ensi tammikuulle Ison Omenan kirjastoon. Kirjoitan prosessista tänne blogiin, nyt se on vasta ajatus vain. 

Toivottavasti saan keskustelukavereita taiteen tekemisestä!







keskiviikko 3. kesäkuuta 2015

Queensize Berliinissä - Kuningattaria jokainen


Me-näyttelytilan Queensize näyttely naisten elämästä


Esillä on naistaitelijoiden teoksia Olbricht kokoelmasta.


Queensize sanalla tarkoitetaan yleensä isoa sänkyä, kooltaan 1,5 x 2 m. Tässä näyttelyssä sillä viitataan naiseuteen. 

Samalla se kertoo näyttelyn sisällöstä, sängyssä synnytään ja kuollaan, haaveillaan, pelätään, levätään, mutta koetaan myös väkivaltaa.

Näyttely kuvaa naisen elämänkaarta syntymästä kuolemaan.



Lapsuus 

Toiveita, odotuksia, maailma on avoinna edessä




Näyttelyn avaa Monika Baerin teos Ohne Titel Nimetön

Nuoren tytön kasvot leijuvat ilmassa, katse suuntautuu päättäväisenä tulevaisuuteen

Hiukset liehuvat tuulessa, mutta kukkien ja perhosten keskellä näkyvät jo vääjäämättömän kuoleman kasvot pääkallon muodossa. 

Vasemman reunan vihreä muoto näyttää levältä tms. Sukeltaako tyttö kuitenkin elämän mereen?




Yleisnäkymää näyttelytilasta 

Lattialla kiemurtelee sadan lasihelmen installaatio Bluttränen Verikyyneleet












                   


Keskellä salia makaa sykkyrällä, matolle painautunut tyttö valtava rotanraato selässään.  

Tyttö näyttää nukkuvan, mieleni teki herätellä hänet pois taakan alta.

Halusin ainakin nappaista rotan pois.









Aikuinen nainen


Näinkö tässä kävi?


Jitka Hanzlován valokuvissa on aikuisia naisia sellaisina kuin he aidosti ovat ja haluavat itsensä esittää. 

Avoimina, itsetietoisina, arkoina, epävarmoina. 

Joy Angela, Chinatown

Vastakohtana ovat Dawn Mellorin groteskit maalaukset, joissa näkyy verinen, väkivallan uhriksi joutunut, kärsivä nainen. Sellainen on esimerkiksi maalaus Mia Farrowsta. 

En liitä sitä blogiini, löydät googlettamalla, jos haluat nähdä sen.



Kuolema

Elämän loppu


Ajattelen, että näyttelyssä esitettävät kuoleman kuvat kertovat fyysisen elämän päättymisestä, mutta myös henkisestä nujerretuksi tulemisesta patriarkaalisessa maailmassa jo elämän aikana. 

Tästä minulla on esimerkkinä Paloma Varga-Weiszin teos Galgenfelt Hirttopaikka. Nämä kolme naista ovat selvästi kuolleita ja ensin mietinkin  keskimmäisen hahmon hivuttavaa kuolemaa.

Sitten teos aukesi vertauskuvaksi, miten naisen elämä voidaan monella tavoin rajata ahtaaksi jo hänen eläessään



Kotiin, muihin ihmisiin tai velvoitteisiin sidottuna liikkumatilaa on vähän. Päähän laitettu säkki estää kontaktin ympäristöön. 

Mielenkiintoinen on jalustalle nostettu, lysyssä istuva nainen. 
Jalustalle nostaminen asettaa naisen täydellisyyden roolin. 

Naisella on monta kättä, onko hän äiti, joka ehtii hoitaa kaikki asiat kuntoon? 

Minulle tulee tästä hahmosta mieleen menneiden aikojen japanilaisten aatelisnaisten kohtalo. He saattoivat istua paikallaan elävinä nukkeina viisitoistakin kimonoa päällekkäin puettuina. He eivät välttämättä päässeet lainkaan ulos, eivät edes puutarhaan.


Köyden käyttö ja sitominen viittaavat myös Japaniin, siellähän se on yksi taidemuoto. Suomalaisen köysitaiteilija Tinttu Henttosen mukaan samuraisidonta oli lähinnä häpeäpaalu, mutta perinteeseen kuuluu myös luostarien vaalima henkinen puoli ja eroottinen alakulttuuri.




On hyvä, että näyttely on koottu Olbrichtin kokoelman naistaitelijoiden tuotannosta. 

Näyttelykokemus oli rankka, mutta siellä nähtiin aidosti naisten omia ajatuksia ja kokemuksia naiseudesta. 

Juuri sitä mitä naiset haluavat kertoa elämästään naisena.

Vielä kerran palaan Berliinin nykytaidematkan kokemuksiin. 

Silloin kerron parista taiteilijasta, joiden työhuoneelle pääsimme käymään.




maanantai 1. kesäkuuta 2015

Nykytaiteen hurmaa ja haasteita Berliinissä!


Ensin mielenkiintoinen Michael Beutlerin Moby Dick installaatio Hamburger Bahnhofissa, Berliinin nykytaiteen museossa 

Jatkoksi haastava näyttelykokemus Me-museon Queensize näyttelyssä.


Berliinin nykytaiteen museo on nimensä mukaisesti vanha rautatieasema, joka on muutettu taidemuseoksi. Historiallisen hallin metalliset kaaret ja ikkunat ovat edelleen nähtävissä.

Michael Beutlerin installaatio Moby Dick on sijoitettu vanhaan asemahalliin. 

Ei voi välttää kysymystä, onko tämä taideteos?

Näyttää ihan työpajalta tai jonkin yrityksen toimitilalta.

Huomio kiinnittyy helposti yksityiskohtiin, materiaaleihin ja tekniikoihin. Mitä kaikkea mielenkiintoista täällä on jo tehty?




Minäkin olisin mielelläni puuhastellut jotain. Ei saa koskea, ei sitten!


Installaatiota työstetään näyttelyn keston ajan. Olisi mielenkiintoista nähdä, miltä siellä näyttää syksyllä näyttelyn päättyessä.






Mistä ihmeestä on kysymys? Mitä taiteilija tarkoittaa teoksellaan?

Oli pakko kaivaa esiin museon näyttelyesite ja ruveta tutkimaan. 

Sen mukaan Beutlerin installaatio muuttaa tiloja kuvanveiston käsitteillä ja avaa yleisölle vaihtoehtoisia tilakäsityksiä. 

Toisin sanoen, nyt täytyy hypätä paperirullien, kangaskääröjen, pahvien ja keppien materiaaliuden ulkopuolelle ja ajatella niitä sekä kuvanveistoksellisina tekijöinä että tilaa muokkaavina elementteinä. Ok.

Teollisesti valmistetut materiaalit kuten paperi, metalli ja taidetarvikkeet, sekä itse kehitetyt työkalut että koneet muodostavat tilaa muokkaavan kokonaisuuden. Hmm ...  Niin ne tekevät.

Beutler kyseenalaistaa myös teollisia tuotantomenetelmiä ja niihin liittyviä taloudellisia vaikutuksia, niiden ekologisuutta. Tärkeä juttu.

Työpajaa tai yritystä muistuttava kokonaisuus aiheuttaa tilapäisen epävarmuuden, jota Beutler pitää teoksensa välttämättömänä osana ja teosta eteenpäin vievänä tekijänä. 

Tästä olen samaa mieltä. Beutler joutuu miettimään myös näyttelyn aikana, mihin suuntaan vie teosta. Prosessiin osallistuvat muut henkilöt tuovat myös oman ennalta arvaamattoman elementin. Mielenkiintoista.





Valkoinen rakennelma houkutteli kurkistelemaan sisälle ja ihmettelemään  kupolin luomaa tunnelmaa. 

Bunkkeri vai jotain Oriental?








On oivaltavaa, että Michael Beutler on ottanut installaationsa lähtökohdaksi vanhan asemarakennuksen historian ja tuonut sinne tämän päivän veistoksellisia materiaaleja ja tilaan hienosti sopivia arkkitehtuurin elementtejä. 


Vällillä joutuu kuitenkin kysymään, miten pitkälle nykytaidetta täytyy selittää katsojalle, että hän tavoittaisi taiteiljan ajatusmaailmasta jotain.

Toinen kysymys on tietysti, tarvitseeko katsojan ymmärtää taiteilijan teokselle asettaminia taustoja. Taidetta voi tietysti katsoa monella tavalla.


Queensize näyttely Me-museossa on täysin erilainen kokemus. 
Aivan eri maailmasta. Se jää seuraavaan tekstiin.

Auf Wiedersehen!