Soukan upouudella metro-asemalla

 Ihmeiden aika ei taida olla ohi, Soukan metroasema on valmis. Vuosia sitä on odotettu, vielä kun metroliikennekin alkaisi. Soukkalaisilla oli mahdollisuus tänään tutustua valmiiseen asemaan. Yleisvaikutelma on ankara, mystinenkin, jostain syystä Espoossa halutaan hakea suunnittelussa vaikutteita erityisesti 1960-luvulta. Vasta valmistunut ostoskeskus Lippulaiva edustaa betoni industrialismia ja muistuttaa samaan aikaan purettavaa Espoon kaupungintaloa. Uusi kirjasto on pimeä ja matala, itse miellän kirjaston valoisaksi ja avaraksi tilaksi. Ruskea metallinen väritys on Länsimetron nettisivun mukaan sävytetty tähän päivään, valo vaikuttaa sävyihin, mutta itse olisin toivonut raikasta värimaailmaa. 

Soukantorin puoleisesta sisäänkäynnistä pääsee metrotasolle hisseillä, liukuportaita ei ole. Saa nähdä, miten siellä pörräillään ruuhka-aikana.

Metrotasolla näyttää tältä. Valaistus on toteutettu kiinnittämällä kattoon yli 1300 valaisinta eri korkeuksille. Sillä tavoitellaan aaltomaista tunnelmaa. Minulla tulee mieleen hämähäkin verkon säikeet ja niissä kimmeltävät vesipisarat. 

Tuolta jostain metrojuna porhaltaa Soukan asemalle vuonna 2023

Valojen Soukka

Espoon uusille metroasemille on toteutettu uniikit taideteokset. "Soukan asemalla on Taneli Rautiaisen tilataideteos ”Sfäärit”. Teoskokonaisuus muodostuu neljästä osasta, jotka sijoittuvat metroaseman eri tasoille. Se kuljettaa matkustajan eri sfäärien läpi maan kuoreen louhitusta metrotunnelista ilmakehän eri kerroksiin ja aina valovuosien päässä oleviin toisiin tähdistöihin." (Teksti Länsimetron nettisivulta) 

Eksosfääri - Tähtikuviot

Tähtikuviot on sijoitettu sisäänkäyntirakennusten kattoon. Eteläisellä Soukantorin sisäänkäynnillä on tähtikuvioita taivaanpallon eteläpuoliskolta ja pohjoisella Yläkartanontien sisäänkäynnillä pohjoisen taivaan kuvioita. Yläkartanontien sisäänkäynnillä on pitkät liukuportaat, joista saa ihastella katossa näkyviä tähtikuvioita. Ylös päivänvaloon tullessa ne paljastuvat valaisimiksi ja hämärän tilan lumous väistyy

Litosfääri - Kallioleikkaukset

Teoksen taitteiset seinälevyt esittävät metrotunnelin louhittuja kallioleikkauspintoja. Yllättävän sileitä, louhintapinnan kuvittelen rosoisemmaksi

Troposfääri - Pilviverho

Hissiaulan katossa oleva valolippa edustaa pilviverhoa, jonka takaa aurinko paistaa. Valaistus muuttuu vuorokauden ajan mukaan. Tuntui kuin olisi nähnyt päivänvalon ikkunoiden takaa.

Lisäksi on vielä Mesosfääri - Tähdenlennot Soukantorin sisäänkäynnin hissikuilussa. Niiden näkemiseksi täytyy odottaa metroliikenteen käynnistymistä. 

Metroasema on ihan hyvä, uusi ja siisti. Taideteokseen on mahdutettu paljon ajatuksia. Tässä vaiheessa on vaikea nähdä eri osia yhtenä kokonaisuutena, mutta pääasia on, että katsottavaa riittää ja huomioita voi tehdä vielä monet kerrat. Kunhan metroliikenne käynnistyy, voi valita haluaako ihastella hissikuilun tähdenlentoja vai Yläkartanontien sisäänkäynnin pohjoisen taivaan kuvioita.

Minä en maalaa

 Noin minulla on ollut tapana vastata, kun kysytään millaisia maalauksia teen. Taustalla on kriittisiä kommentteja kuvataiteen perusopintojen ajalta. Moiset lausahdukset olisi voinut jättää omaan arvoonsa.

On kyllä totta, että kolmiulotteisuus on enemmän minun juttu, nautin materiaalien tunnusta käsissä ja niiden muovaamisesta. Tekstiileistä varsinkin, mutta myös muista eteeni tulevista materiaaleista. Tässä tuorein teokseni Tähtisilmä ja sen kumppani valokuva Taivaanvartija (50x/70 cm)

Molemmat teokset syntyivät Hanko-oleskelun aikana toukokuussa 2022. Kaikki alkoi puukappaleesta, joka odotteli minua kirkon portailla. Kirkkopuistossa on vanhoja puita ja tuulen tuiverrettua voi löytää pudonneita oksia. En ensin arvannut ottaa sitä, mutta se tähyili minua vielä seuraavana päivänä, otin sen sitten mukaani. Teoksen pohjana on metalliverkko, johon ompelin käytettyä kasvikatetta, seuraavaksi kirjailin tähtiä ja lopuksi kiinnitin puunkappaleen. Taivaanvartijan valokuvasin Tulliniemessä, jossa näitä ikivanhoja puita on vartioimassa.

Nimi Taivaanvartija tuli Hannu Väisäsen samannimisestä romaanista, jossa hän kertoo Kontulan kirkon alttaritaulun Helluntain ihme maalausprosessista, joka oli taiteilijalle raskas runsaan kritiikin ja muun vastustuksen takia.

Niin raskas että vielä viikko sitten kyyneleet olivat herkässä, kun hän muisteli, miten silloinen kirkkoherra Armas Viita ja vaimonsa toivat hänelle ruokaa ja lohtua maalaustelineille öisten maalaussessioiden aikana. Hannu Väisänen muuttikin 1989 Ranskaan, jossa hän asuu edelleen. Taivaanvartijoita oli runsaasti, moitetta piisasi ja alttaritaulu äänestettiin jopa vuoden rumimmaksi. Asenteet ovat liudentuneet ja teoskokonaisuus on nyt rakastettu ja arvostettu, sen aisti Hannun pitämän luennon aikana ja monista kiitos puheenvuoroista.

Hannu kertoi halunneensa teokseen katseltavaa ja ajankulua myös lapsille oman lapsuudenkokemuksensa perusteella. Hän muisteli laskeneensa Kristuksen haavoja Oulun tuomiokirkon alttaritaulusta ja halusi tarjota lapsille tutkittavaa. Haavat ovat tässäkin teoksessa, vasemmassa reunassa, keskellä viisi, erisävyistä punaista, lehteä muistuttavaa kuviota.