Paras joululahja

Hain kellarista keltaisen pahvilaatikon, muutoissa nuhjaantuneen. Iso se ei ole, mutta painava kuin mikä. Olin kuullut, mitä se sisältää. 

Tämän laatikon osalta oli mielessä aina käynyt, sitku .., mutku .. jne., onneksi ei sentään voiku .. Nyt tai ei koskaan, oli tuorein ajatus. Onneksi. Laatikossa on vanhempieni Helvin ja Aapon kirjeenvaihto vuosilta 1935-1944. Tai sen verran kuin siitä on jäljellä. Ihan ymmärrettävästi suurin osa kirjeistä on Aapon kirjoittamia, Helvi onnistui pitämään ne tallessa sotien ajan. Helvi kirjoitti lähes yhtä ahkerasti, sillä Aapon kirjeet alkavat useimmiten sanoilla "kiitos kirjeestäsi tai paketista".

Kirjeet oli pakattu tiukoiksi nyyteiksi, vuosikymmenien kellarisäilytys oli tehnyt niistä tunkkaisia, osasta likaisia, ryppyisiä ja hauraita. Hengityssuoja kasvoille, puuvillahanskat käteen ja nyssyköitä purkamaan. Siinä meni ilta jos toinenkin.

Otin paperit ulos kuorista tuulettaakseni ja kiinnitin ne yhteen klemmareilla. Kävin ensin ostamassa 300 klemmaria, sitten seuraavat 300 ja lopuksi 400 kpl. Muutama jäi purkkiin. Kirjeitä on yli 900, lisäksi postikortit ja muut lähetykset, kaikkiaan jonkin verran yli 1000. Tässä kuvassa kirjeet ovat jo aikajärjestyksessä.

Kysyin neuvoa Kansanperinnearkistosta Tampereelta, mitä tälle kokoelmalle on hyvä tehdä. Sain ystävällisen ja nopean vastauksen. Kyllä, he ottavat ne mielellään vastaan ja on hyvä, jos ne kirjoitetaan digitaaliseen muotoon ennen arkistoon toimittamista. Urakka on melkoinen, mutta pyrin sen tekemään. Ihan varmaksi en uskalla luvata. Toki isäni lapsena tunnen hänen tapansa sanoa, mutta kirjoitustilanteesta riippuen käsialasta selvän saaminen vaatii tutkimista, arvailua ja asiayhteydestä vinkin hakemista, suurennuslasin käyttöä, mutta kaikkeen harjaantuu. Tähän mennessä olen tallentanut vuoden 1939 alusta Talvisodan loppumiseen asti.

En tiedä vielä, millainen projekti tästä kehkeytyy, mutta kirjoitan matkan varrelta tänne blogiin. Tällä kertaa en kuitenkaan enempää. Kirjelaatikoiden päällä näkyy kaunis Hyvän uuden vuoden -kortti. Vuosilukua siinä ei ole, mutta saattaa olla vuodelta 1938. Hyvää Uutta Vuotta, rauhaa ja valoa!

Kävin maalaamassa

 Huomasin ilmoituksen peruutuspaikasta Hiljaisuuden maalaus -illassa Tapiolan kirkolla. No, nappasin paikan enempää ajattelematta; mitä tuli tehtyä, sitä mietin vasta jälkeenpäin. Maalaussession kuvaus houkutteli: "Hiljaisuuden maalauksessa pääset luomaan akryyliväreillä värejä, viivoja ja tekstuureja, joita yhdessä jaettu hiljaisuus nostaa mieleesi." Mitään pakkoa ei ollut, ei kritiikkiä, ajatuksensa sai pitää ominaan tai jakaa toisen kanssa, ihan miten vaan. Tärkeintä oli vapaus ja oma keskittynyt oleminen värien äärellä.

Maalasin kaksi pientä canvasta, nautiskellen, turhia yrittämättä. Lopputulokseen olen tyytyväinen ja oivalluksiakin syntyi.

Lähdin ulos luontopolulle kuvaamaan maalaukseni, halusin niihin mukaan myös luonnon antamaa sisältöä ja voimaa. Tämä pikkuinen ensimmäinen nostaa mieleen muistot Istanbulista, maanalaisesta vesisäiliöstä Basilica Cisternistä. Kaunis pylvässali on valaistu punahehkuisin lampuin ja vedenpinta heijastaa niiden valon luoden mystisen tunnelman. Näin sen itse koin, joku toinen näkee varmaan muuta. Väreistä tulee mieleen Rafael Wardin värimaailma.

Sitten syntyi tämä voimataulu, vahva liike ja myllerrys. Tämäkin on jonkinlainen luolasto, jossa vesi velloo ja suihkuaa voimalla maakerrostumien väleistä. Omia teoksiaan ei välttämättä kannata selitellä, vaan jättää tilaa muiden mielipiteille.

Hiljaisuuden maalausilta oli antoisa, oli hyvä pysähtyä hetkeksi omien tuntemusten äärelle ja antaa tilaa luovuudelle.

  

Soukan upouudella metro-asemalla

 Ihmeiden aika ei taida olla ohi, Soukan metroasema on valmis. Vuosia sitä on odotettu, vielä kun metroliikennekin alkaisi. Soukkalaisilla oli mahdollisuus tänään tutustua valmiiseen asemaan. Yleisvaikutelma on ankara, mystinenkin, jostain syystä Espoossa halutaan hakea suunnittelussa vaikutteita erityisesti 1960-luvulta. Vasta valmistunut ostoskeskus Lippulaiva edustaa betoni industrialismia ja muistuttaa samaan aikaan purettavaa Espoon kaupungintaloa. Uusi kirjasto on pimeä ja matala, itse miellän kirjaston valoisaksi ja avaraksi tilaksi. Ruskea metallinen väritys on Länsimetron nettisivun mukaan sävytetty tähän päivään, valo vaikuttaa sävyihin, mutta itse olisin toivonut raikasta värimaailmaa. 

Soukantorin puoleisesta sisäänkäynnistä pääsee metrotasolle hisseillä, liukuportaita ei ole. Saa nähdä, miten siellä pörräillään ruuhka-aikana.

Metrotasolla näyttää tältä. Valaistus on toteutettu kiinnittämällä kattoon yli 1300 valaisinta eri korkeuksille. Sillä tavoitellaan aaltomaista tunnelmaa. Minulla tulee mieleen hämähäkin verkon säikeet ja niissä kimmeltävät vesipisarat. 

Tuolta jostain metrojuna porhaltaa Soukan asemalle vuonna 2023

Valojen Soukka

Espoon uusille metroasemille on toteutettu uniikit taideteokset. "Soukan asemalla on Taneli Rautiaisen tilataideteos ”Sfäärit”. Teoskokonaisuus muodostuu neljästä osasta, jotka sijoittuvat metroaseman eri tasoille. Se kuljettaa matkustajan eri sfäärien läpi maan kuoreen louhitusta metrotunnelista ilmakehän eri kerroksiin ja aina valovuosien päässä oleviin toisiin tähdistöihin." (Teksti Länsimetron nettisivulta) 

Eksosfääri - Tähtikuviot

Tähtikuviot on sijoitettu sisäänkäyntirakennusten kattoon. Eteläisellä Soukantorin sisäänkäynnillä on tähtikuvioita taivaanpallon eteläpuoliskolta ja pohjoisella Yläkartanontien sisäänkäynnillä pohjoisen taivaan kuvioita. Yläkartanontien sisäänkäynnillä on pitkät liukuportaat, joista saa ihastella katossa näkyviä tähtikuvioita. Ylös päivänvaloon tullessa ne paljastuvat valaisimiksi ja hämärän tilan lumous väistyy

Litosfääri - Kallioleikkaukset

Teoksen taitteiset seinälevyt esittävät metrotunnelin louhittuja kallioleikkauspintoja. Yllättävän sileitä, louhintapinnan kuvittelen rosoisemmaksi

Troposfääri - Pilviverho

Hissiaulan katossa oleva valolippa edustaa pilviverhoa, jonka takaa aurinko paistaa. Valaistus muuttuu vuorokauden ajan mukaan. Tuntui kuin olisi nähnyt päivänvalon ikkunoiden takaa.

Lisäksi on vielä Mesosfääri - Tähdenlennot Soukantorin sisäänkäynnin hissikuilussa. Niiden näkemiseksi täytyy odottaa metroliikenteen käynnistymistä. 

Metroasema on ihan hyvä, uusi ja siisti. Taideteokseen on mahdutettu paljon ajatuksia. Tässä vaiheessa on vaikea nähdä eri osia yhtenä kokonaisuutena, mutta pääasia on, että katsottavaa riittää ja huomioita voi tehdä vielä monet kerrat. Kunhan metroliikenne käynnistyy, voi valita haluaako ihastella hissikuilun tähdenlentoja vai Yläkartanontien sisäänkäynnin pohjoisen taivaan kuvioita.

Minä en maalaa

 Noin minulla on ollut tapana vastata, kun kysytään millaisia maalauksia teen. Taustalla on kriittisiä kommentteja kuvataiteen perusopintojen ajalta. Moiset lausahdukset olisi voinut jättää omaan arvoonsa.

On kyllä totta, että kolmiulotteisuus on enemmän minun juttu, nautin materiaalien tunnusta käsissä ja niiden muovaamisesta. Tekstiileistä varsinkin, mutta myös muista eteeni tulevista materiaaleista. Tässä tuorein teokseni Tähtisilmä ja sen kumppani valokuva Taivaanvartija (50x/70 cm)

Molemmat teokset syntyivät Hanko-oleskelun aikana toukokuussa 2022. Kaikki alkoi puukappaleesta, joka odotteli minua kirkon portailla. Kirkkopuistossa on vanhoja puita ja tuulen tuiverrettua voi löytää pudonneita oksia. En ensin arvannut ottaa sitä, mutta se tähyili minua vielä seuraavana päivänä, otin sen sitten mukaani. Teoksen pohjana on metalliverkko, johon ompelin käytettyä kasvikatetta, seuraavaksi kirjailin tähtiä ja lopuksi kiinnitin puunkappaleen. Taivaanvartijan valokuvasin Tulliniemessä, jossa näitä ikivanhoja puita on vartioimassa.

Nimi Taivaanvartija tuli Hannu Väisäsen samannimisestä romaanista, jossa hän kertoo Kontulan kirkon alttaritaulun Helluntain ihme maalausprosessista, joka oli taiteilijalle raskas runsaan kritiikin ja muun vastustuksen takia.

Niin raskas että vielä viikko sitten kyyneleet olivat herkässä, kun hän muisteli, miten silloinen kirkkoherra Armas Viita ja vaimonsa toivat hänelle ruokaa ja lohtua maalaustelineille öisten maalaussessioiden aikana. Hannu Väisänen muuttikin 1989 Ranskaan, jossa hän asuu edelleen. Taivaanvartijoita oli runsaasti, moitetta piisasi ja alttaritaulu äänestettiin jopa vuoden rumimmaksi. Asenteet ovat liudentuneet ja teoskokonaisuus on nyt rakastettu ja arvostettu, sen aisti Hannun pitämän luennon aikana ja monista kiitos puheenvuoroista.

Hannu kertoi halunneensa teokseen katseltavaa ja ajankulua myös lapsille oman lapsuudenkokemuksensa perusteella. Hän muisteli laskeneensa Kristuksen haavoja Oulun tuomiokirkon alttaritaulusta ja halusi tarjota lapsille tutkittavaa. Haavat ovat tässäkin teoksessa, vasemmassa reunassa, keskellä viisi, erisävyistä punaista, lehteä muistuttavaa kuviota.