Mitä yhteistä voi olla urheilubrändi Nike'illa ja hautaristillä?

Pyhäinpäivän lähestyessä kävin Lopen hautausmaalla sukulaisten haudoilla heitä muistelemassa. Hautausmaat ovat mainioita kävelypaikkoja, hyvin hoidettuja puistoja, joissa sielu lepää ja ajatukset lähtevät lentoon historian saloihin.

Päivä oli kaunis ja auringonvalo sai vanhojen rautaristien ruosteisen pinnan hehkumaan. Muutamaa ihailtuani huomasin joutuneeni niiden kertomien tarinoiden pauloihin. Aloitin viikonlopun pituisen tutkimusmatkan Lopen hautausmaan ja kirjaston kautta Suomen Valimomuseoon Karkkilaan ja lopuksi vielä Karkkilan kirkon hautausmaalle.

Valetut rautaristit tulivat suosioon 1830-luvulla ja 1900-luvun alkupuolella palattiin taas enemmän kivisiin hautamuistomerkkeihin. Varsin koristeellisten hautaristien mallit saatiin todennäköisesti Saksasta ja Ruotsista. Konepajoilla oli hautaristeistä ja -aidoista tuotekuvastot ja hinnastot, joista sai valita mieleisensä mallin. Högforsin tuotteiden mallikuvaston näköispainos vuodelta 1905 löytyy Valimomuseosta Karkkilasta.
Se onkin jännittävä juttu, miten 1800-luvulla konepajojen mallit matkasivat valimosta ja maasta toiseen. Tuotetta tehtiin ensin ehkä muutama kappale "firaabelina", malli saattoi olla esimerkiksi valmiista uuninluukusta. Valumuotti jäi paikalle ja pikku hiljaa se saattoi siirtyä tehtaan omaksi malliksi.

Tässä ristissä näkyy ajan tapa ilmoittaa ammatti tai arvo henkilötietojen lisäksi. Tapa ei koskenut vain vaurasta väkeä, vaan Karkkilan hautausmaalla on monen työmiehen hauta. Karkkilassa on myös uskollisesti palvelleen työmiehen komea hautaristi, jolla isännistö osoittaa kiitollisuutta ansioituneelle työntekijälle. Ristiin merkittiin usein myös jollain tavoin merkityksellinen kohta Raamatusta tai virren säkeistö. Maakauppias W.I. Degerth'in hautaristissä näkyy teksti 1. Joh. 2:2.

Eniten minua puhutteli tämä pieni enkeli, joka on ollut osa todennäköisesti Högforsissa valmistettua hautaristiä. Ristin yläosa on ruostunut, murtunut ja murentunut olemattomiin. Jäljellä on enää enkeli ja nimilaatta. Rautaristi tarvitsee suojakseen maalipinnan ruostetta vastaan, silloin se on sadan vuoden kuluttua hyvässä kunnossa. Aina näin ei ole haluttu tehdä tai ei ole ollut enää ketään pitämässä haudasta huolta. Tämä enkeli kertoi kaiken katoavaisuudesta.
Hautaristien maailma on kiehtova osa yksittäisten ihmisten, perheiden, pitäjien ja valimojen historiaa. Oli mielenkiintoista koota palapeliä risteistä, niiden malleista, valmistajista. Tarinaa riittäisi, mutta nyt on aika vastata kysymykseen, mitä yhteistä on Nike'lla ja rautaisella hautaristillä.

Tässä on Högforsin hautaristin malli numero 5 vuodelta 1905. Se oli tuotannossa 1800-luvun lopulta 1930-luvulle. Ristin alaosassa näkyy apea hahmo jotain kädessään

Surullinen hahmo lähikuvassa. Tästä löytyy yhteys Nike-hautaristi linjalta. Soihtua kädessään pitävä hahmo ei ole enkeli, niin kuin hautaristin tekijä on ilmeisesti uskonut, vaan kreikkalainen voiton jumalatar Nike! Niken tarina saattaa olla ajalle tyypillinen. Malli on kulkeutunut Högforsiin ilmeisesti Saksasta taidevaluna, myöhemmin se on liitetty osaksi hautaristiä. Valettujen hautaristien suosion vähennyttyä, siitä on tehty uudelleen taidevaluja.

Karkkilan Malliavun taidevalu Nike

Lähde: "Enkeleitä, jättiläisiä ja kruunupäitä" Karkkilan ruukkimuseo Senkan julkaisuja 5

Juhani Harri Sara Hildénin taidemuseossa

Harri Mäcklin tunnustaa heti HS:n artikkelinsa (5.10.2019) alussa pitäneensä Juhani Harria vain yhtenä menneisyyden nimenä monista. Artikkelin lopussa hän toteaa: "Jos Hildénin näyttely jotain opettaa, niin sen, ettei Harri ole vain nimi monien joukossa vaan poikkeuksellisen hieno taitelija, jota tulee vaalia vielä kun se on mahdollista." Lauseen loppuosa viittaa teosten materiaalien haurauteen.

Kannattaa siis mennä katsomaan 12.1.2020 asti avoinna olevaa Juhani Harrin näyttelyä Sara Hildénin museoon Tampereelle. Itse en ole pitänyt taiteilijaa menneisyyden nimenä, vaan olen palannut teosten äärelle useita kertoja. Tampereella Sara Hildénillä oli edellinen Juhani Harrin näyttely 1995, mutta Espoossa sellainen oli EMMA Espoon Modernin Taiteen museossa 2011-2013. Maailma matkalaukussa, esillä oli noin 70 teosta. Ajallisesti se kattoi neljä vuosikymmentä 1960-2000. Näyttelytekstissä häntä pidetään suomalaisen esinetaiteen uranuurtajana.

Teoksista suuri osa on puulaatikoissa lasilevyn takana. Suljetun lasin takana ne elävät omaa elämäänsä omalla näyttämöllään. Harri käytti runsaasti luonnon elementtejä esim. munankuoria ja muokkasi niitä osaksi teosta.

Taitelijan uralla oli haasteita ja ymmärtäjiä oli vaikea löytää. Arkiesineistä koostettujen teosten taidearvoja kyseenalaistettiin. Voivatko lankarullat olla taidetta? Sara Hildén arvosti, kannusti ja toimi myös mesenaattina.

Kauan sitten

Harrin teokset puhuttelevat myös tänä päivänä, kuten tämä Lapset rannalla vuodelta 1972. Teoslaatikoiden lasipinnat heijastavat varjoja niin hankalasti, että jouduin tyytymään pieneen osakuvaan.Teos muodostuu useista pahvilaatikoihin ahdetuista lapsinukeista hautautumassa hiekkaan. Mieleen nousivat tämän päivän pakolaislasten kohtalot ja mediassa laajasti levinnyt valokuva menehtyneestä pienestä kurdipojasta Turkin rannikolta vuodelta 2015.

Kameraelefantti vuodelta 2000

Juhani Harri menehtyi vuonna 2003, tämä pieni teos eroaa varhaistuotannon runsaudesta minimalismillaan. Ei mitään turhaa, vain kamera ja elefantin jalat. Lainaan taiteilijan omia ajatuksia teoksistaan: ”Työni ovat realistisia. Pidän itseäni todellakin realistina. Jos niissä on esimerkiksi perhosia ja hyönteisiä, niin niissä on perhosia ja hyönteisiä. Kuten Andy Warhol on sanonut, jos haluatte etsiä ja löytää töistäni jotain, se on kaikki työni pinnassa.”

Sara Hildénin taidemuseolle rakennetaan uusi rakennus!

Hyvä uutinen Tampereelta! Tätä on odotettu. Museo muuttaa Särkänniemestä Tampereen keskustaan, Finlaysonin alueelle. Tampereen kaupunginhallitus hyväksyi esityksen eilen, 30. syyskuuta 2019. Uuden museon avajaiset ovat suunnitteilla vuodelle 2026.

Kävin viime viikolla Sara Hildénin taidemuseossa, museolle löytämisestä oli tullut hankalaa. Edellisen käyntini jälkeen koko kaunis niemi oli rakennettu täyteen huvipuistoa, aivan rantaan asti. Aikaisemmin olen löytänyt perille suurinpiirtein suunnistamalla, mutta nyt se ei enää onnistunut. Perille päästyä kysyin ensimmäiseksi, milloin museo saa uudet tilat. Silloin ei ollut vielä tietoa. Museo on jäänyt pahasti sumppuun Särkänniemen huvipuiston taakse. On hyvä, että se pääsee huvipuiston puristuksesta arvoiseensa ympäristöön. Onneksi museon ikkunoista näkyy edelleen kaunis puutarha ja järvimaisema.

Nämä kaverit eivät pukahtaneet sanaakaan, naureskelivat vaan

Hyvä kysymys

Päättelin, että tämä tie vie oikeaan suuntaan. Niin se veikin, mutta tien päässä oli lukittu portti, josta saatoin kurkistella Sara Hildénin taidemuseota. Lähellä, mutta ah niin kaukana. Onneksi lounaalta palanneet rakennusmiehet päästivät minut portista.

No, nyt näytti jo tutulta, eikun sisään tutkimaan Juhani Harrin laajaa näyttelyä.

Sara Hildénin taidemuseon siirtoaikeet tulivat Särkänniemen toimitusjohtajan mukaan Särkänniemelle yllätyksenä. Käsittääkseni asiaa on valmisteltu monia vuosia. Sara Hildénin säätiön hallituksen puheenjohtaja Timo Laatunen pitää puolestaan ratkaisua tilaongelmiin erinomaisena. Lainaus Laatuselta "On hienoa, että pitkien ponnistelujen ja neuvottelujen tuloksena saatiin näin hyvä tulos."

Nyt vaan odotellaan taidemuseon kansainvälistä arkkitehtuurikilpailua ja pidetään peukkuja, että Sara Hildénin taidemuseon uusi rakennus valmistuu suunnitelmien mukaan vuonna 2026.