maanantai 30. maaliskuuta 2015

Kuressaaren Rannahooneen lumous, osa I


Miten rakennus ja sen ympäristö vaikuttavat ihmiseen? 
Miten rakennuksen voi kokea? Millaisia oivalluksia voi katsoja saada?

"Tärkeintä on valon hallitseminen: Valo ja varjo, tyhjyys ja täysinäisyys, kivet ja kasvilllisuus. Keskellä vesi. Vesi heijastaa valoa ja rakennuksia. Heijastuksista syntyy valon väreily." 

Ajatuksen on tiivistänyt espanjalainen maisema-arkkitehti Fernando Caruncho. 
Kiitos, Fernando, juuri niin minä sen koin Rannahooneen äärellä Kuressaaressa.


Rakennuksessa on pukuhuoneet, wc-tilat, nuorten tila, kesäkahvila ja rantavahdin työpiste. Se sijaitsee merenrannalla rannan suuntaisesti, toisella puolella on puisto

Japanilaisen arkkitehtuurin vaikutteita Kuressaaressa?

Japanissa on katto rakennettu sitä kannattelevien pilareiden päälle ja se on ulottunut reilusti seinien ulkopuolelle.



Seinät ovat olleet helposti siirreltäviä ja näin on huoneita voitu helposti muunnella. Seinä avaamalla on upea luontomaisema tullut osaksi huonetta. Myös valoa on saatu lisää.

Rannahooneen isot ikkunat olivat yön yli metallisäleikköjen suojissa. 

Aamulla ne nostettiin ylös, kun sama tehtiin talon toisella puolella, syntyi vaikutelma seinien häviämisestä ja talon muuttumisesta pelkäksi katokseksi. Tätä korosti vielä katon ja itse rakennuksen välinen rako. 
Se teki katosta myös kevyen näköisen, aivan kuin se olisi leijaillut ilmassa.


Auringonsäteet heijastuivat merestä talon seiniin ja kattorakenteisiin luoden herkkiä kuvioita ja väreilyä.



Tässä talo puisto puolelta varjosta. Valon hohtoa reliefimäisellä seinäpinnalla.



lauantai 28. maaliskuuta 2015

Kuressaare Rannahoone Saarenmaalla hurmasi minut!

Tämän rakennuksen äärellä vietin unohtumattomia aamuhetkiä kesällä 2014!


Seurasin miten rannahoone heräsi pikkuhiljaa uuteen päivään! Ensin tuli siivoojarouva, sitten tulivat aamu-uimarit ja vähitellen muuta porukkaa viettämään aikaa yhdessä. Luukkuja avattiin, auringon valo ja meri loivat herkkiä heijastuksia.

Rakennuksen vihkiäispäivänä 10.7.2010 Postimees lehti kertoi, miten kaupunkiin saatiin rantahuone 70 vuoden jälkeen. (Youtubessa on videopätkiä avajaisista.)

Ihailen Kuressaaren kaupungin tyylikästä ratkaisua sijoittaa moderni rakennus kaupungin historialliseen maisemaan.




Sen on suunnitellut arkkitehtitoimisto Asum Arhitektid ja kaupungin arkkitehti Hannes Koppel. 

Seuraavassa postauksessa kerron, mikä ihme minua siellä innosti ja näytän ottamiani kuvia. Ei huolta, en kuitenkaan kaikkia yli sataa kuvaa. Niistä teen ehkä valokuvakollaasin David Hockneyn tyyliin, tai sitten niistä voisi tehdä digitarinan. Tai vaikka molemmat, jos oikein innostun!

torstai 26. maaliskuuta 2015

Digitarinoiden ensi-ilta oli tänään!


Elokuvani Tunisian ovista sai hyvän vastaanoton tänään digitarinoiden ensi-illassa Tapiolan kirjastosta! Se kosketti ihmisten tunteita ja nostatti kyyneleitä joidenkin katsojien silmäkulmaan. 

Kerron elokuvassani tunisialaisista ovista ja niiden symboleista, mutta kerronta muuntuu elämänkaaren pohdinnaksi ja huipentuu aika syvällisiin mietteisiin. Musiikin hidas, aaltomainen rytmi vie isojen kysymysten äärelle.

Latasin elokuvani uudelleen Face bookiin, mihin lie joutunut, en tiedä. Siellä se taas on kaikkien katsottavana!

lauantai 21. maaliskuuta 2015

Tunisian ovet - Fatiman käsi -elokuva on Facebookissa



Digitarinani on Facebook sivullani julkisena kaikkien nähtävissä. Ole hyvä!



Mitä kuvia nämä sitten ovat?

Ne ovat Tunisian Matmatasta, kodin ovi niissäkin näkyy. Tähtien sota elokuvaa filmattiin aikanaan tässä kylässä.

Luolissa asutaan edelleen ja oikein viihtyisältä ja kotoisalta siellä vaikutti. Talvella on lämmin ja kesällä sopivan viileä.




 
Karjasuojan ja varaston ovi sisältäpäin nähtynä. Kirkas aurinko tuo kiinnostavan valon.


Olohuone oli vimpan päälle telkkareineen kaikkineen. Kaunis koti.





sunnuntai 15. maaliskuuta 2015

Digitarinan pauloissa

Talvella bongasin Tapiolan kirjaston sivuilta ilmoituksen Digitarina kerhosta. Mikä ihmeen digitarina? Hm ... Siis, itse kirjoitetusta ja luetusta tarinasta, omista valokuvista, musiikista ja muista tehosteista työstetään muutaman minuutin elokuva. Vau! Sinne siis!

Onnistuin pääsemään mukaan ja nyt on elämäni ensimmäinen digitarina "Tunisian ovet - Fatiman käsi" valmis. Se kertoo Tunisian ovista, niiden kuvioista ja päätyy elämänkaaren pohdintaan. On ollut ihanaa työstää tätä projektia ja aivan varmasti jatkan tätä polkua eteenpäin kohti uusia seikkailuja. Niin mielelläni toisin videon näille sivuille, mutta tiedoston koko voi olla vain 100 megatavua ja oma latausyritykseni törmäsi siihen. Harmi. Pieneksi lohduksi yksi elokuvan valokuvista.

 

Ovi on Sidi Bu Saidin kauniista taiteilijakylästä. Mikäpä siellä olisi ollessa ja taiteillessa.

Tämä namupala auto oli talon nurkalla, on ihan pakko laittaa myös se nähtäville.



Digitarinakerhon suuri ensi-ilta on 26.3. Tapiolan kirjastossa. Esitykset klo 13 ja 18. Silloin nähdään kaikkien kahdeksan kerholaisen elokuvat. Tervetuloa!

torstai 12. maaliskuuta 2015




Hiljaisuuden maalari Vilhelm Hammershøi

Amos Andersonin taidemuseossa 6.2.–18.5.2015


Tanskalainen Hammershøi (1864–1916) maalasi lukuisia hillittyjä interiöörejä, joissa on selin esitettyjä naisia, useita perättäisiä tiloja ja niiden välisiä ovia, auki tai kiinni tai jotain siltä väliltä. Ikkunoista lankeava valo heijastuu ovien peileihin ja kimaltelee kirkkaana hohtaen. Hän maalasi myös maisemia ja rakennuksia esim. Lontoossa.

Väriasteikostaan Hammershøi on kertonut: ”Miksi käytän vain muutamaa hiljaista väriä? Ei aavistusta. En todellakaan osaa sanoa asiasta mitään. Se tuntuu luonnolliselta, mutta en osaa sanoa miksi.”

Hammershøi ei ole Suomessa kovin tunnettu, maalauksia on täällä vain yksi Kansallisgalleriassa Ateneumin taidemuseossa. Edustava maalaus, joka on esillä Amos Andersonin näyttelyssä.
 BBC:n tuottama dokumentti Michael Palin and the Mystery of Hammershoi  on saanut ihmiset kiinnostumaan taiteilijasta. (Löytyy Youtubesta) 
Palin yrittää selvittää, mitä Hammershøi halusi maalauksillaan sanoa. Miksi hän maalasi naisia takaapäin ja tiloja pikkutarkasti kuvaten? Sen lisäksi hän luo kuvaa taiteilijasta ihmisenä. Palin toteaa lopuksi, että ehkä maalaukset ovat lähinnä maalauksia.

Lueskelin näyttelyjulkaisusta kuvataiteilijoiden, Paul Osipowin ja Ola Billgrenin perusteellista pohdintaa Hammershøin taiteesta.
Tanskalaisen kuvataiteilijan, Per Kirkebyn kommenttipuheenvuoro oli raikkaan virkistävä ja erilainen.
Nuorempana Hammersøin taide ei kiinnostanut, se tuntui pikkusievältä, mutta myöhemmin erityisesti naisia ja nuoria tyttöjä esittävät teokset tekivät hänet ”melkein hulluksi”. "Heidät on maalattu niin aistillisesti."
 Maalauksissa on myös fantastinen valo. Kirkeby esittääkin, että taitelija oli todellisuudessa kiinnostuneempi valosta kuin tilasta.
Näillä eväillä lähdin Amos Andersonille. Heti ensimmäisten maalausten äärellä huokasin, miten elävästi Vilhelm Hammershøi kuvaa valoa sisätiloissa. Näyttelyjulkaisun kuvat eivät pysty sen hienoutta toistamaan, vaan se on nähtävä paikan päällä ihan itse.
Minulle hän on valon maalari. Miten hän voi saada huoneen katon hohtamaan helmiäisen lailla? Ovatko tilat ja ovet vain valon esittämisen välineitä?

Elämänkulkua ja vuosien vierimistä voi seurata teosten sisällöstä.

Interiööreissä ei enää välttämättä ole ihmisiä, naisen sijasta voi olla posliininen kulho valon keskipisteessä. Pöytäliinatkin muuttuvat valkoisista punaisiksi. Huonekaluja on vähemmän tai vain maalauksen reunassa osittain kuvattuina. Vaimo Ida ikääntyy, kuviin ilmestyy teekuppi ja hartiahuivi, myös hänen olemuksensa muuttuu. Taitelijan avioliitto Idan kanssa jäi lapsettomaksi, ja haikeuden voi aistia pariskunnan yhteismuotokuvasta.

Kuitenkin kaiken hillityn ja äärimmäisen herkkyyden keskellä Palin kertoo, miten Hammeshøin veljesten kesäpaikkaan, Vejleniin kokoontui kesäisin miestaiteilijoiden yhteisö. Keväällä tullessa vaatteet poltettiin ja kesän aikana kietouduttiin pelkkään toogaan. Nakuina kuntoiltiin, tietysti harrastettiin kulttuuria ja elettiin hippityyliin. Yes!
Kiitos Vilhelm, annoit pohdittavaa. Säilyköön salaisuutesi!