Semmoista sattuu

Hämmästyin, kun muutama päivä sitten luulin saaneeni Messengeriin viestin face-kaveriltani, profiilikuvassa oli tuttu naama. Vakuuttavalta näytti. Tosin teksti vaikutti aika oudolta, ei ollenkaan hänelle tyypilliseltä. Oli kuulemma törmännyt nimeeni jollain avustuslistalla. Itse kertoi saaneensa jo käteistä. Just joo. Kirjoitin, että omillamme tullaan toimeen, enkä ymmärrä koko touhusta pätkääkään. Sen jälkeen poistin face-tilini ainakin toistaiseksi ja kännykästä messenger sovelluksen. Tietojen kalastelulta vaikutti. Näillä nyt mennään.

Tämän syksyn upein juttu oli vanhempieni sota-vuosien kirjeiden vieminen Tampereelle, Kansanperinteen arkistoon. Sinne ne luovutin ja toivon tulevien tutkijoiden löytävän ne materiaalikseen. Oli vaan niin purevan kylmä tuuli, ettei huvittanut kävellä kaupungilla ylimääräistä. Illalla käytiin hyvin syömässä ja jäätiin yöksi hotelliin. Ensilumi tuprutteli maan valkoiseksi yön aikana, mutta sujuvasti päästiin kotiin.

Ostin sentään Punaisen Ristin Kontista keinutuoliini kauniin raanun muistoksi matkasta. Kotona ompelin kankaanpaloista pehmikkeeksi tyynyn.

Helpotuksen ja vapauden tunteet ovat olleet päällimmäisinä mielessä. Nautin, kun voin tehdä mieluisia asioita ainaisen tallentamisen sijasta. Tekemäni työ ei mene millään tavalla hukkaan, sain paljon tietoa noista vuosista, opin tuntemaan vanhempiani paremmin, sain keskustella heidän kanssaan kaiken talvea. Tästä sain runsaasti eväitä ymmärtää heitä syvemmin, mutta myös oman elämäni kulkua. Nyt on kyllä sellainen olo, että vanhemmat saavat jäädä nyt omiin oloihinsa. Minä keskityn tekemään itselleni mieluisia juttuja. Kuten Aappo Härkösen iki-ihanan Canaria ryijyn ostaminen. Odotan kesää ja kaunista säätä, jolloin voin hellästi pestä ryijyni sienellä ja neutraalilla tiskiaineella mummulan pihanmaalla. Kuivumaan se pääsee navetan vinttiin.