Mitä ihmettä?

Kävin Kierrätyskeskuksessa kysymässä käytöstä poistettuja tekstiilejä taidetekstiilieni raaka-aineeksi. Toivoin kuluneisuutta, elämän ja käytön jälkiä kankaissa, niin että ne itse vihjaisivat, millaisia teoksia ne piilotettelevat sisällään. Tietysti toivoin myös taipuisuutta ja herkkyyttä.

No, tällaisen kasan sain ja nyt ihmettelen, mitä ne haluavat kertoa minulle. Ne ovat tosi paksua pellavaa, yhtä villaista lukuun ottamatta, niin paksua kangasta, ettei kuluneisuutta näy, vaikka ovat vanhoja ja käytöstä poistettuja. Näistä ei mitään pientä ja siroa tehdä, paremminkin veistokselliseen suuntaan täytyy lähteä. Mutta arvaatko, mitä tässä kasassa on?

Siitä vaan pesukone pyörimään ja tekstiilit vintille kuivumaan. Saattoi naapureilla olla ihmetystä, mitä otuksia vintille oli ilmestynyt. Ja nyt se arvaus: ei, eivät ne ole kylpytakkeja, vaikka niin voisi kuvitella.
Minäpä kerron, ne ovat seurakunnan käytöstä poistettuja alboja, siis jumalanpalvelusvaatteita. Albasta sanotaan, että se viittaa kastepukuun ja on aina valkoinen. Sitä voivat käyttää muutkin kuin papit, esim. messuavustajat, ja konfirmaation yhteydessä sitä käytetään myös. Kierrätyskeskuksessa olivat helpottuneita, kun saivat albat taidekäyttöön, tavalliseen myyntiin niitä ei haluttu laittaa.

Nyt mietintämyssy päähän, aina ei saa, mitä itse toivoo, mutta tästähän voi tulla jotain erilaista ja jännittävää. Ainakaan mitään piiperrystä nämä kaavut eivät viesti, vaan ensimmäisenä tulee mieleen iso sana ihmisyys, ne ovat ihmisten käyttämiä. Monet ovat pukeneet ne päälleen vuosien saatossa, jokaisen kosketuksesta ja ajatuksista on jäänyt toiveita, rakkautta, mutta myös huolia ja pelkoa. Täytyy vaan kuulostella.